Tempo-orkesteri

Vantaan Tempo-orkesterit ovat matalan kynnyksen orkesteritoimintaa eri taustoista tuleville alakouluikäisille. Tempo-orkesteri tarjoaa muusikoilleen maksuttomat soittimet, yhteiset soittotunnit ja viikoittaisen oman instrumentin opetustuokion. Opetus hoituu koulupäivän yhteydessä.

Tempo-orkesterit kootaan 2.–3.-luokkalaisista ja kokoonpanot soittavat yhdessä kolmisen vuotta. Tällä hetkellä Kytöpuiston ja Länsimäen koulujen Tempo-orkestereissa soittaa noin 60 lasta. Heidän lisäkseen muuhun Tempo-toimintaan, kuten rumpukerhoihin, osallistuu noin 20 lasta.

Tempo-orkesterien toiminta perustuu maailmalla laajalti levinneeseen El Sistema -musiikkikasvatusmenetelmään. Suomessa menetelmän mukaista toimintaa on tehty vakiintuneesti ainoastaan Vantaalla. Toiminta saa rahoituksensa osana Vantaan kulttuuripalveluiden toimintaa.

Kymmenen vuotta sitten alkanutta toimintaa kehitetään jatkuvasti. Vuonna 2019 myös Rajakylän koulu saa oman Tempo-orkesterinsa, ja Tempo-toimintaa suunnataan jatkossa myös yläkoululaisille.

Tempo-orkesterilainen syksyllä 2018

Nyt mennään – tule mukaan!

10-vuotisjuhlavuottaan aloitteleva Tempo kutsuu sinut mukaansa! Nämä sivut tulevat päivittymään, joten tallenna osoite jo nyt kirjanmerkkeihisi.

vantaa.fi/tempo

Tempo-orkesteri harjoituksissa syksyllä 2018

Seuraa Tempon kuulumisia

Tempo-orkesterin Facebook-sivut kutsuvat keikoille ja välittävät tunnelmia!

Tutustu myös El Sistema Finlandin vuonna 2013 aloittamaan blogiin.

Tempo-orkesteri – yhteissoiton riemua

Vantaa-kanavan Tempo-orkesteri-video

Ajankohtaista

Instagram

Twitter