Myyrmäen jäähallit

Pääkaupunkiseutu on koronatilanteen osalta leviämisvaiheessa. Tämän vuoksi käyttöön otetaan rajoitustoimenpiteitä.

Vantaan kaupunki suosittelee vahvasti 15 vuotta täyttäneille kasvomaskin käyttöä kaikissa kaupungin palveluissa aina, kun lähikontakteja ei voida välttää. Suositus koskee esimerkiksi kirjastoja, liikuntapaikkoja, museoita, asiointipisteitä ja toisen asteen oppilaitoksia. Liikuntapaikkojen kohdalla tämä koskee esimerkiksi liikuntapaikkojen käytäviä, katsomoita ja pukutiloja sekä kaikkia tilanteita, joissa liikunta-aktiviteetti ei estä maskin käyttöä.

Ajantasaista tietoa koronaviruksesta ja epidemian aiheuttamista muutoksista kaupungin palveluissa löydät osoitteesta vantaa.fi/korona.

Liikuntatiloihin saa tulla ainoastaan täysin terveenä. Korostamme jokaisen toimijan ja aikuisen vastuuta noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja muiden viranomaisten ohjeita hygienia- ja muista järjestelyistä, joilla viruksen leviämistä ehkäistään. Aikuisten vastuulla on huolehtia, että myös lapset noudattavat ohjeita.

Myyrmäen jäähalli

Jääkiekkoilijoiden lisäksi jäähalleilla viihtyvät kaukalopallon ja ringeten pelaajat sekä taito- ja muodostelmaluistelijat.

Jäähalli 1:ssä on 62 m2 peilisali balettiin, tanssiin sekä oheisharjoitteluun. MyyrSquash järjestää jäähallin yläkerrassa sijaitsevilla kolmella squashkentällä harjoituksia kaiken ikäisille.

Jääseurojen ylläpitämä vireä ja tuloksekas junioritoiminta on tuottanut urheilijoita jo vuosikymmenten ajan, sekä SM-tasolle että ulkomaiden ammatilaiskentille. Luistelukouluja ja valmennusta järjestävät Etelä-Vantaan Urheilijat ry jääkiekossa, Etelä-Vantaan Taitoluistelijat ry taitoluistelussa ja Ringette Walapais ry ringetessä.

Jäähallien ympäristöstä löytyy runsaasti ilmaista parkkikiekollista pysäköintitilaa.

Liikuntapaikoille saa tulla ainoastaan täysin terveenä. Korostamme jokaisen toimijan ja aikuisen vastuuta noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja muiden viranomaisten ohjeita hygienia- ja muista järjestelyistä, joilla koronaviruksen leviämistä ehkäistään. Aikuisten vastuulla on huolehtia, että myös lapset noudattavat ohjeita.

Ajankohtaista