Hyvinvointimentorointi auttaa elintapojen muuttamisessa ja säästää samalla julkisia menoja
Hyvinvointimentorointi auttaa vantaalaisia aikuisia tekemään omaan arkeen sopivia muutoksia. Vuosien 2024–2025 tulokset osoittavat, että henkilökohtainen ja pitkäkestoinen tuki kannustaa lisäämään liikkumista.
Hyvinvointimentorointi tarjoaa vantaalaisille aikuisille henkilökohtaista tukea liikkumiseen, syömiseen ja uneen. Palvelu tavoittaa vuosittain satoja ihmisiä, jotka haluavat tehdä muutoksia elintapoihinsa. Hyvinvointimentoroinnin tulokset osoittavat, että pitkäjänteinen tuki voi lisätä liikkumista selvästi.
Liikkumisen lisäämisestä hyötyy yksilö ja yhteiskunta
Terveyden kannalta liian vähäinen liikkuminen aiheuttaa Suomessa vuosittain arviolta 3,2 miljardin euron kustannukset. Vantaalla liikkumattomuuden kustannuksiksi on arvioitu lähes 57 miljoonaa euroa ja runsaan paikallaanolon kustannuksiksi yli 65 miljoonaa euroa vuodessa. Arviot perustuvat UKK-instituutin laskelmiin.
Hyvinvointimentorointi vastaa siis osaltaan julkisten menojen pienentämiseen tavoittaessaan liian vähän liikkuvia vantaalaisia.
Liikkumisen lisääminen on tärkeää myös hyvinvointimentoroinnin asiakkaiden mielestä. Heille liikkumisen lisääminen merkitsee ennen kaikkea parempaa vointia ja arjessa jaksamista. He kuvasivat tavoitteitaan muun muassa näin:
”Uskon, että liikkuminen edistää fyysistä kuntoani ja työssä jaksamista.”
”Minun on tärkeä jaksaa juosta lapsenlapsieni perässä.”
”Liikkuessa voin hetkeksi unohtaa ikävät asiat.”
Palvelu tavoittaa erilaisissa elämäntilanteissa olevia vantaalaisia
Vuosina 2024 ja 2025 hyvinvointimentoroinnin aloitti yhteensä 552 asiakasta. Suurin osa asiakkaista oli 30–64-vuotiaita ja noin kolme neljästä oli naisia. Asiakkaista hiukan alle puolet oli työssä. Työttömien osuus kasvoi tarkastelujaksolla 5 prosenttiyksikköä. Eläkkeellä olevien osuus puolestaan väheni yli 20 prosenttiyksikköä. Laskuun vaikutti vuoden 2025 alussa alkanut senioreiden ja soveltavan elintapaneuvonnan hanke, johon osa asiakkaista ohjautui hyvinvointimentoroinnin sijaan.
Muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien osuus oli vuonna 2024 13 prosenttia. Vuotta myöhemmin osuus nousi 17 prosenttiin eli jo lähes joka viides hyvinvointimentoroinnin asiakas puhui äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia.
| 2024 | 2025 | |||
| Osallistujamäärä (n), aloittaneet | 291 | 261 | ||
| Ikä, mediaani (v) | 52,0 | 45,3 | ||
| alle 30-vuotiaat | 29 | 10% | 35 | 13% |
| 30–64-vuotiaat | 191 | 66% | 187 | 72% |
| yli 64-vuotiaat | 71 | 24% | 39 | 15% |
| Sukupuoli | ||||
| Nainen | 215 | 75% | 202 | 78% |
| Mies | 74 | 25% | 58 | 22% |
| Elämäntilanne | ||||
| Työssä | 123 | 42% | 122 | 47% |
| Opiskelija | 21 | 7% | 46 | 18% |
| Työtön | 35 | 12% | 45 | 17% |
| Eläkkeellä | 86 | 30% | 19 | 7% |
| Muu | 20 | 7% | 29 | 11% |
| Kieli | ||||
| Muu kuin suomi tai ruotsi äidinkielenä | 39 | 13% | 45 | 17% |
Pitkäkestoinen tuki lisää liikkumista
Palvelu tavoitti vähän liikkuvia vantaalaisia hyvin. Vuonna 2024 mentoroinnin aloittaneista 63 prosenttia ja vuonna 2025 aloittaneista 61 prosenttia liikkui terveytensä kannalta liian vähän.
Vuoden 2024 tulokset osoittavat, että vuoden kestänyt ohjaus auttoi asiakkaita siirtymään vähäisemmästä aktiivisuudesta aktiivisemmalle tasolle. Palvelun päättyessä terveytensä kannalta liian vähän liikkuvia oli enää 2 prosenttia asiakkaista. Kaikkiaan 63 prosenttia asiakkaista lisäsi liikkumistaan mentoroinnin aikana.
Kuvaaja 1. Jakauma asiakkaiden aktiivisuustasosta palvelun alussa (vihreä) ja palvelun päättyessä (keltainen). 0 = liikkumattomuus, 7 = runsaasti raskasta liikuntaa viikoittain.
Liikkumisen lisääminen ei ole helppoa
Liikkumisen aloittaminen voi olla vaikeaa, jos aiempaa liikuntataustaa on vähän. Hengästyminen saattaa tuntua epämiellyttävältä ja lannistavalta. Lisäksi arjessa saattaa olla paljon muuta toimintaa, joka vie aikaa liikunnalta tai runsaasti työn, terveydentilan tai toimintakyvyn aiheuttamaa kuormitusta.
Siksi hyvinvointimentoroinnissa pyritään löytämään jokaiselle sopiva tapa lisätä aktiivisuutta. Usein liikkeelle lähdetään pienistä askelista, jotka sopivat omaan elämäntilanteeseen ja toimintakykyyn. Edistymisen seuraaminen on tärkeää, jotta oma onnistuminen ja tavoitteen saavuttamisesta aikaansaatu hyöty huomataan.
”Polvikivut ovat vähentyneet, kun olen liikkunut enemmän.”
”Ryhtini parani ja selkävaivat katosivat, kun liikkumisesta tuli säännöllistä.”
”Nukun paremmin, kun olen ollut aktiivinen päivän aikana.”
Kun ensimmäiset liikkumisen hyödyt alkavat konkretisoitua, on helpompi jatkaa. Liikkumisen lisääminen vähitellen, pieni määrä kerrallaan, helpottaa myös elimistön sopeutumista kuormitukseen. Tällöin liikunnan lisääminen ei tunnu erityisen epämiellyttävältä ja voi jopa yllättää helppoudellaan.
Näin voit lisätä liikettä arjessa
Liikkumista voi lisätä osaksi tuttuja arkirutiineja. Työ- tai opiskelumatkan voi kulkea kokonaan tai osittain kävellen tai pyörällä. Istumista voi tauottaa, hissin sijaan voi valita portaat ja kauppamatkan tehdä auton tai bussin sijaan omin voimin. Koiran kanssa voi tehdä hieman pidemmän lenkin tai valita reitin, jossa on enemmän mäkiä.
Tärkeintä on löytää itselle sopivia tapoja, joita on mahdollista toistaa säännöllisesti. Pienetkin muutokset voivat parantaa terveyttä ja toimintakykyä.
”Huomasin, etten hengästy enää portaita noustessani.”
”Liikunnan jälkeen tuli hyvä olo!”
Sopisiko hyvinvointimentorointi minulle? Ota yhteyttä omalle terveysasemallesi ja kerro, mihin elintapoihin toivot tukea. Voit myös tutustua aikuisten hyvinvointimentorointiin Vantaa.fi-sivustolla.
Lähteet
Liikkumattomuuden kustannukset Suomessa - UKK-instituutti
Liikkumattomuuden ja paikallaanolon kustannuslaskuri - UKK-instituutti