Ohjaamo Vantaan viikko on täynnä toimintaa

Artikkeli

Olipa kiikarissasi asunto, työpaikka tai vaikka uudet opinnot, ota suunnaksi Ohjaamo!

Nähdään Ohjaamossa!

Nuorella voi olla mielessään monenlaisia kysymyksiä tulevaisuudesta tai arjesta selviytymisestä. Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse pohtia mieltä askarruttavia asioita yksin. Ohjaamossa on aina apua tarjolla matalalla kynnyksellä kaikille 15–29-vuotiaille nuorille ja aikuisille.

Teemapäiviltä vinkkejä tulevaisuutta varten

Ohjaamossa on mahdollisuus saada yleisneuvontaa, mutta paikan päällä järjestetään myös erilaisia teemapäiviä, joiden aikana Ohjaamossa päivystää eri alojen asiantuntijoita. Tarjolla on monipuolista apua aina uravaihtoehtojen kartoittamisesta koulutustien etsimiseen. Neuvontaa on mahdollista saada myös asumiseen ja talouteen liittyvissä pulmissa. – Monikieliset maanantait ovat suosittuja, koska neuvontaa saa parittomina viikkoina somalin kielellä ja ajoittain myös arabiaksi. Asunnonhakuun on tarjolla apua tiistaisin, kun paikan päällä on PKS Nuorisoasuntojen työntekijä, kertoo omavalmentaja Elisaveta Karu.

– Keskiviikkoisin sosiaaliohjaaja Jennalta saa konkreettisia vinkkejä asumiseen ja talouteen liittyen. Samana päivänä järjestettävästä työnhakuklubista saa neuvoja työhakemusten laatimiseen, Karu tiivistää. Torstaisin Ohjaamossa pääsee tutustumaan erilaisiin työkokeilumahdollisuuksiin. Karun mukaan koulutuksesta kiinnostuneiden kannattaa tulla paikalle perjantaisin, koska päivystämässä on opintoneuvoja, joka auttaa koulutusmahdollisuuksien kartoittamisessa.

Kesätyöpaikka hakusessa?

Kevään lähestyessä kesätyöpaikkojen hakeminen on ajankohtaista. Ohjaamo tarjoaa apua myös siihen. Lisäksi suosittuja kesätyöseteleitä on saatavilla myös Ohjaamosta. Kesätyöseteleiden kohderyhmänä ovat vuosina 2004–2007 syntyneet nuoret. – Kannattaa seurata Ohjaamon nettisivuja ja somekanavia, koska niille päivitetään ajankohtaista tietoa kesätöistä. Jos apua ei löydy netistä, kannattaa tulla rohkeasti käymään Ohjaamossa! kiteyttää Karu.

Nähdään Ohjaamossa!

Neuvonta sijaitsee nuorten monitoimitila Liidossa, Dixin ja Tikkurilan kirjaston välissä. Osoite on Lummetie 2 b C.

Ohjaamo Vantaa (Facebook)

ohjaamo_vantaa (Instagram)

OhjaamoVantaa (Twitter)

Ohjaamo Vantaa (Youtube)