”Yhdessä laulaminen pelastaa aina päivän”
Vantaan aikuisopiston ja Vantaan musiikkiopiston kuoroissa ja soitinyhtyeissä koetaan sekä iloa että yhteisöllisyyttä.

Ukuleleorkesteri VanUke.
Kuva: Perttu Sihvola
Musiikkiharrastus luo uusia ihmissuhteita ja yhdessä soittaminen ja laulaminen lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta.
– Kuorolaulusta saa tosi paljon hyvää itselleen. Se on terapiaa elämän vaikeissa kohdissa. Laulusta tulee henkisesti ja fyysisesti hyvä olo ja voimaannuttava fiilis, toteavat Anne ja Laura pop&jazz-kuoro Singforiasta.
Yhdessä tehden huomaa, kuinka porukassa on potentiaalia. Uskalletaan tehdä asioita, joita ei yksin ehkä uskalleta.
Kuorolaulua ja yhteissoittoa monin erilaisin kokoonpanoin
Aikuisopistossa on kahdeksan kuoroa ja yhtä monta yhteissoittoryhmää huuliharppuorkesterista seniorikuoroihin ja bändikurssiin. Ryhmät harjoittelevat ohjelmistonsa esityskuntoon konsertteihin, joissa jaetaan musiikin iloa muillekin.
Vantaan musiikkiopistolla toimii puolestaan kaksi aikuisten lauluryhmää – Laurus Kamarikuoro sekä viihdemusiikkia esittävä lauluyhtye Tixie Jive.
– On mukava soittaa aktiivisessa porukassa. Esiintymistemme jälkeen sekä yleisöllä että bändillä on hyvä mieli, kertoo Pekka Aikuisopiston ukuleleorkesteri VanUkesta.
– Parasta on yhdessä tekeminen ja sen myötä ryhmäytyminen. Itselleni saan tästä sopivasti haastetta. Soittoharrastus on todella hyvää aivojumppaa, sanoo puolestaan Kirsi samaisesta orkesterista.
Tule mukaan Vantaan aikuisopiston tai musiikkiopiston aikuisten kuoroihin, laulu- tai soitinyhtyeisiin!
- Ilmoittautuminen Aikuisopiston syksyn kursseille alkaa 10.5. klo 13. Ilmoittaudu verkossa osoitteessa ilmonet.fi tai puhelimitse 09 8392 4342. Kuoroihin ei pääsääntöisesti ole pääsyvaatimuksia, mutta orkestereissa edellytetään instrumentin perustaitojen hallintaa.
- Vantaan musiikkiopistossa toimii kaksi sekakuoroa, joihin haetaan soveltuvuuskokeella. Laurus Kamarikuoro esittää pääosin a cappella -ohjelmistoa eri alueilta ja aikakausilta. Lauluyhtye Tixie Jive aikamatkailee suomen- ja englanninkielisen viihdemusiikin eri vuosikymmenillä. Lisätietoja kuoroihin hakemisesta musiikkiopisto.vantaa.fi/kuorot.