Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta edisti Jokiniemen oppimiskampusta ja päivitti liikunnan avustusperiaatteet

Tiedote

Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päätti hyväksyä Jokiniemen oppimiskampuksen kahden eri uudisrakennuksen tarveselvitykset. Se päivitti myös liikunnan avustusperiaatteet, jotka huomioivat jatkossa vielä vahvemmin matalan kynnyksen harrastustoiminnan.

 

Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta hyväksyi osaltaan Jokiniemen oppimiskampukselle sijoittuvan kahden eri rakennuksen tarveselvitykset. Ensimmäinen rakennus tuo Tikkurilaan tilat yli 2600 opiskelijalle. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimijoista suunnittelussa on ollut mukana Vantaan aikuisopisto, jonka tiloja tulisi sijoittumaan rakennukseen – 750 paikkaa kansalaisopiston käyttöön ja 200 aikuisten perusopetukselle. Rakentamisen kustannukset olisivat 88,9 miljoonaa euroa.

Toiseen rakennukseen sijoittuisi erityisesti yrittämiseen ja työllisyyteen keskittyviä palveluita, mutta myös asukastiloja Tikkurilan alueelle. Toisen rakennuksen kustannus on arviolta 30,6 miljoonaa euroa. Toteutuessaan molemmat rakennukset sijoittuisivat Tikkurilan lukion ja ammattiopisto Varian Hiekkaharjun toimipisteen läheisyyteen ja ne muodostaisivat laajan oppimiskampusalueen. Tarveselvitykset etenevät seuraavaksi Kaupunkitilalautakunnan käsittelyyn.

Lautakunta päätti päivittää myös liikunnan avustusten myöntämisperiaatteita. Uudet avustusperiaatteet painottavat aikaisempaa vahvemmin matalan kynnyksen liikuntaharrastustoimintaa. Voidakseen hakea Vantaalla liikunta-avustusta yhdistyksen tulee hakea ensin avustuskelpoisuutta. Kaikki eri avustuskelpoisuudet sisältävät tulevaisuudessa oikeuden hakea maksuttomia käyttövuoroja alle 18-vuotiaiden matalan kynnyksen liikuntaharrastustoimintaan.

Harrasteliikunnan ohjaajatuen nimi muuttuu harrasteliikunnan kohdeavustukseksi. Näiden myöntämisessä etusijalla on jatkossa lasten ja nuorten liikunta. Uutena avustuslajina otetaan käyttöön soveltavan liikunnan kohdeavustus, josta voi hakea erityisryhmien liikuntaan.

Louhela Jam sai kaupunkimarkkinointituen lautakunnalta. Velmu ry järjestää tapahtuman 4.6.2023 Jokiuomanpuistossa. Lautakunta myönsi kohdeavustuksia paikalliseen kansalaistoimintaan, harrasteliikuntaan sekä nuorisotoimintaan. Se päätti kaikki asiat esityslistan mukaisesti.

Avainsanat

PäätöksetOsaamiskampus