Vantaan kaupunki leikkaamassa investointeja 120 miljoonalla eurolla

Tiedote

Vantaan kaupunginjohtaja esittää tulevien vuosien investointitason alentamista osana kaupungin talouden tasapainotusta. Kaupunginjohtajan esityksen mukaan vuosien 2026–2029 investointikatto laskisi 760 miljoonasta eurosta enintään 640 miljoonaan euroon. Tavoitteena on hillitä velkaantumista ja turvata kaupungin palvelut sekä kaupungin elinvoima pitkällä aikavälillä.

"Olemme käyneet läpi kaikki investoinnit ja arvioineet ne uudelleen. Tässä taloustilanteessa meillä on erityinen vastuu tehdä vaikeita mutta vastuullisia ratkaisuja. Samalla on huolehdittava siitä, että Vantaa pystyy kasvamaan, uudistumaan ja turvaamaan asukkailleen tärkeät palvelut myös tulevina vuosina", sanoo kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

Osana vuoden 2027 talouskehyksen valmistelua ja talouden tasapainotustyötä investointeja on priorisoitu ja investointien kokonaissummaa laskettu. Tavoitteena on ollut enintään 640 miljoonan euron investointitaso.

Kaupunginjohtajan esitysluonnoksessa Vantaan talouskehykseksi vuosille 2026-2029 kaupungin omia toimitilainvestointeja toteutetaan noin 365 miljoonalla eurolla. Lisäksi konserniyhtiöiden ja konsernin ulkopuolisten tahojen vuokrahankkeita toteutetaan noin 300 miljoonalla eurolla. Lopullinen investointitaso ja toteutettavat investoinnit täsmentyvät kaupunginjohtajan lopullisessa kehysesityksessä, joka menee kaupunginhallituksen käsiteltäväksi kesäkuussa.

Investointikustannusten lisäksi kaupungille syntyy säästöä myös korkokustannuksista, kun uutta lainaa tarvitaan vähemmän. Tämän vaikutus vuosina 2027-2029 on yhteensä noin 6 miljoonaa euroa.

Investointikaton muutos on osa Vantaan kaupungin talouden tasapainotustoimia. Uusia toimenpiteitä valmistellaan osana kaupungin talousarvioprosessia kevään ja syksyn 2026 aikana. Päätökset tasapainotustoimista sekä laaja-alainen strateginen talousohjelma etenevät kaupunginhallituksen ja valtuuston käsittelyyn valmistelun edetessä. 

Vantaan kaupunki käynnisti syksyllä 2025 monivuotisen talouden tasapainotusohjelman. Syynä on kaupungin voimakkaasti alijäämäinen talous, joka johtuu muun muassa verotulojen heikosta kehityksestä, asuntorakentamisen hiipumisesta ja työttömyyden kasvusta.  

Talouden tasapainotustarve on päivitetyn arvion mukaan 80 miljoonaa euroa alkaneen valtuustokauden (2026-2029) aikana. Lisäksi menokasvua on tarkoitus hillitä yhteensä 30 miljoonalla eurolla. Tavoitteena on, että kaupungin talous olisi menojen ja tulojen suhteen tasapainoinen viimeistään vuonna 2029.