15.6.2021 ensi-illassa Vaskivuoren lukion musikaali The Addams Family

Uutinen

Tänään 15.6. klo 19 ensi-iltansa saava musikaali toteutettiin sadan ihmisen voimin korona-aikana. Lippuja saa Lippuautomaatti-verkkopalvelusta. The Addams Family on älykäs koko perheen goottihenkinen komediamusikaali, joka nostaa salakavalasti esiin kipeitä aiheita ja osuu paikka paikoin hyvinkin syvälle. Se kyseenalaistaa normit ja normaaliuden ja kysyy: “Mikä on normaalia ja kuka sen määrittää?”

Lukiolaiset esiintyvät älykkäässä koko perheen goottihenkisessa The Addams Family komediamusikaalissa.

”The Addams Family” on Vaskivuoren lukion 30. musikaali. Kulttuuritalo Martinuksen lavalle nousee lähes 100 opiskelijaa, jotka ovat sitoutuneet ammattiohjatun musiikkiteatterin tekemiseen. Juhlavuoden musikaalia on harjoiteltu Vaskivuoressa elokuun 2020 alusta lähtien, jo ennen kuin koulut alkoivat kesälomien jälkeen. Ensi-illan siirtyessä tammikuulta kesäkuulle teoksen harjoituskausi on yli lukuvuoden mittainen. Musikaali näytetään sekä livenä että live-striiminä.

"Vaskivuoren musikaalit ovat taiteellisesti kunnianhimoisia ja parhaiten satsattua nuorten esittämää teatteria Suomessa. Sekä me ammattilaiset että opiskelijat suhtaudumme teoksen harjoitteluun äärimmäisen kunnianhimoisesti ja olemme tehneet valtavasti töitä tämän teoksen eteen koko vuoden. Olemme tilanteesta huolimatta pystyneet harjoittelemaan Addamsia hyvin koko vuoden ajan ja työryhmäkin on pysynyt terveenä. Olemme siis olleet onnekkaita! Uhka koko teoksen peruuntumisesta tuntui katastrofaalisen epäreilulta sekä työryhmää että erityisesti nuoria kohtaan, jotka ovat eläneet teoksen mukana joka solullaan. On todella upeaa, että siirto kesäkuulle onnistui ja saamme tämän huikean teoksen kaikkien nähtäville kuten kuuluukin!" toteaa The Addams Family -musikaalin ohjaaja Hanna Lekander.

Musikaali kannustaa erottumaan massasta

The Addams Familyn vahvoina teemoina ovat suvaitsevaisuus, erilaisuuden ymmärtäminen, perhekeskeisyys ja ylpeys omista juurista - omasta historiasta. Perhekeskeisyydessään se ei suinkaan nojaa perinteiseen ydinperheeseen, vaan pikemminkin todistaa, että perhe on myös hyvin joustava käsite. Ei ole väliä, jos ei ihan tiedetä, kenen isoäidistä on kyse: yhtä kaikki isoäiti kuuluu perheeseen, ja perhe pitää yhtä!

Perheen tuki ja apu on tärkeää Addamsin suvussa. Kun nuori Wednesday rakastuu erilaiseen“normaaliin” Lucas poikaan, pyydetään amoreiksi koko esivanhempien joukko, ja he pääsevät palaamaan omiin hautoihinsa vasta, kun nuoripari on onnellisesti yhdessä.

The Addams Family on myös oodi vahvoille naisille. Päähenkilö Gomezin teemabiisi voisi hyvinkin olla Matin ja Tepon kappale “Kaiken takana on nainen”, sillä naistensa eteen perheen pää tekee kaikkensa, vaikka joutuukin tämän vuoksi vaikeuksiin.

Musikaali käsittelee myös parisuhdetta, perheen sisäisiä statusrooleja ja ennen kaikkea julistaa maailmalle: “Ole itsesi ja erotu ylpeästi massasta”.

Esitysajat ja liput

The Adams Family-musikaali näytetään kulttuuritalo Martinuksessa.

Kuvia esityksestä.

Avainsanat

LukiotTapahtumatVapaa-aika