Aittanäyttely kertoo kartanon palvelusväen elämästä

Uutinen

Asiasanat

Hakunilan suuralueAsukkaatMatkailijat

Håkansbölen kartanon aittaan avataan Vantaan kaupunginmuseon näyttely lauantaina 12.6.

Håkansbölen kartanon päätyaitta.

Intendentti Päivi Yli-Karhula (oik.) ja museolehtori Marjo Eerikäinen aittanäyttelyn päätyaitassa. Kuva: Stella Karlsson/Vantaan kaupunginmuseo.

Näyttely kertoo, millaista kartanoelämä oli palvelusväen näkökulmasta. Aittanäyttelyyn voi tutustua ilmaiseksi lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11–17 elokuun loppuun asti.

–Aitat olivat kartanoissa palvelusväen valtakuntaa. Niissä säilytettiin työ- ja tarvekaluja sekä ruoka-aineita, kaupunginmuseon intendentti Päivi Yli-Karhula kertoo.

Aitoissa voitiin myös työskennellä, esimerkiksi leivinaittaa käytettiin apukeittiönä. Näyttelyyn kuuluu leivinaitan lisäksi ruoka-aitta, rauta-aitta sekä muun muassa puutarhakalusteiden ja pelivälineiden säilyttämiseen käytetty päätyaitta. Näyttelytekstit on kirjoitettu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Aittojen aukiolosta vastaa kaupunginmuseo, ja näyttelyyn on vapaa pääsy. Kartanon päärakennusta puolestaan esittelee kesäviikonloppuisin Håkansbölen kartanon kummit ry. Päärakennukseen ja kartanon opastuskierroksille on pääsymaksu.

Kartanoalueen kunnostus vaikuttaa liikkumiseen alueella

Håkansbölen kartanoalue on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö, jota kaupunki kunnostaa parhaillaan museon ohjeiden mukaan. Kaupunginmuseon näyttelytilana toimiva aittarakennus kunnostettiin viime kesänä yhdessä kalustoliiterin ja autotallin kanssa. Tänä vuonna korjaustoimia tehdään tallirakennuksissa, pyykkituvassa sekä pumppuhuoneessa. Päärakennuksen kunnostusta on suunniteltu vuodelle 2023.

Työmaajärjestelyjen vuoksi pysäköintipaikat ja kulkureitit ovat muuttuneet. Tilapäinen pysäköintipaikka on Vuorilehdontien kupeessa. Työmaa-alueen lähellä on liikuttava varoen.

Håkansbölen kartanon osoite: Kartanontie 1, Vantaa

Aittanäyttelyn aukioloajat 12.6. - 31.8.2021: la - su klo 11 - 17

Vapaa pääsy.