Asukastilaisuus Elmon urheilupuistosta 6.9.– esittelyssä katu- ja puistosuunnitelmat ja uimahalli

Uutinen

Asiasanat

Koivukylän suuralueKaupunkisuunnittelu

Kaupunki suunnittelee Elmon alueelle Asolanväylän varteen urheilupuistoa. Kokonaisuus on laaja, ja rakennetaan vaiheittain vuosien kuluessa. Tule kuulemaan urheilupuiston suunnittelusta verkossa järjestettävään asukastilaisuuteen tiistaina 6.9. klo 17.30–19.30.

Ote Elmon urheilupuiston havainnekuvasta

Urheilupuiston suunnittelu tapahtuu osissa, koko ajan tarkentuen. Alueesta on tehty vuonna 2021 valmistunut yleissuunnitelma, jonka pohjalta tehdään tarkempaa suunnittelua.

Parhaillaan suunnitellaan alueen katuja ja puistoja. Urheilupuiston rakentamisen yhteydessä kehitetään myös Asolanväylän ja junaradan välissä sijaitsevaa Haxberginhakaa. Suunnitelmia alueen kehittämiseksi laaditaan parhaillaan.

Meneillään on myös kaavatyö, jossa kaavoitetaan alueet Asolanväylältä urheilupuiston pysäköintialueelle johtavalle ajoliittymälle sekä päivittäistavarakaupalle Valtimotien pohjoispuolelle.

Asukastilaisuudessa hankkeen suunnittelijat kertovat hankkeen etenemisestä ja suunnitelmista. Esillä ovat erityisesti alueen katu- ja puistosuunnitelmat ja alueelle rakennettavan uimahallin rakennussuunnitelmat.

Verkkotilaisuuteen pääsee napsauttamalla tilaisuuden linkkiä 

Tietoa Elmon urheilupuistosta ja hankkeen yleissuunnitelma 

Tietoja kaavatyöstä

Avainsanat

Osallistu ja vaikutaOsallisuus