Elmon urheilupuiston rakentaminen alkaa

Uutinen

Tänä syksynä Elmon alueella kaadetaan puustoa tulevan uimahallin ja sitä ympäröivän urheilupuiston alueelta sekä tehdään maanrakennustöitä, jotka jatkuvat pitkälle ensi vuoteen. Puiden kaato tehdään syyskuun aikana. Työmaan läheisyydessä ulkoilevia kehotetaan varovaisuuteen ja noudattamaan työmaa-alueen rajauksia.

Elmon urheilupuiston alue on laaja. Se sijoittuu noin 18 hehtaarin suuruiselle alueelle Asolanväylän varrelle, Korson ja Koivukylän välimaastoon. Nykyisin rakentamatonta, kallioista metsä- ja peltoaluetta ympäröivät Asolan, Kulomäen, Matarin ja Lipstikan asuinalueet.

Maanrakentamistyöt aloitetaan nyt noin 8 hehtaarin suuruisella osalla, joka tällä hetkellä on metsää ja sähkövoimalinjojen alla olevaa aluetta.

Elmo on Vantaan suursatsaus liikuntaan

Ensimmäinen Elmoon toteutettava rakennus on uimahalli, jonka rakentaminen alkaa vuoden 2023 alussa. Valmistuessaan Vantaan suurin uimahalli rakennetaan Elmon urheilupuiston paraatipaikalle, Elmonaukion laidalle. Uimahalliin odotetaan jopa 300 000–350 000 kävijää vuodessa. Uimahallin rakentaminen kustantaa noin 36 miljoonaa euroa ja se valmistuu vuonna 2025.

Koillis-Vantaalla, Korson ja Koivukylän suuralueilla, on noin 60 000 asukasta, ja määrän ennustetaan edelleen kasvavan. Alueiden uimareita on tähän asti palvellut Korson koulun yhteydessä toimiva Korson uimahalli, joka poistuu käytöstä kun Elmon uimahalli avataan.

Elmon urheilupuisto tulee tarjoamaan monipuoliset puitteet liikuntaan kaikenikäisille. Uimahallia ympäröivä urheilupuisto toteutuu vaiheittain, useiden vuosien kuluessa. Puiston maanrakennustyöt tehdään vuosina 2021-2022 uimahallia ympäröivien alueiden, parkkipaikan sekä uimahallin tarvitsemien liikenneyhteyksien osalta, minkä jälkeen rakentaminen alueella etenee vaiheittain. Koko urheilupuisto toteutuessaan kustantaa 19 miljoonaa euroa.

Valmistuessaan Elmo liikuttaa vuoden ympäri: kesäkautta varten Elmoon tulee erilaisia pallokenttiä, juoksusuora ja pituushyppypaikka. Elmon pohjoisosa on puistomainen, siellä voi harrastaa lenkkeilyä, kiipeilyä, ulkokuntoilua ja ryhmäliikuntaa. Talvella urheilupuisto tarjoaa mahdollisuudet jääkiekkoon, luisteluun, hiihtoon, lenkkeilyyn ja lumileikkeihin. Elmonaukion läheisyyteen sijoittuvat jäähalli, uimahalli ja mahdolliselle maauimalalle varattu alue ja niiden ympärille pelikentät ja muut liikunta-alueet.