Erityislasten ja nuorten Harrastushulinat kutsuu kokeilemaan uusia harrastuksia Vantaan Energia Areenalle
Erityistä tukea tarvitsevat ja vammaiset lapset ja nuoret perheineen pääsevät tutustumaan monipuolisiin harrastusmahdollisuuksiin Harrastushulinoissa lauantaina 19. syyskuuta. Maksuton tapahtuma järjestetään Vantaan Energia Areenalla klo 12–15.
Tapahtumassa voi kokeilla erilaisia liikunta- ja kulttuuriharrastuksia rennossa ja kannustavassa ilmapiirissä. Harrastuskokeilut soveltuvat erityisesti 7-vuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille ja nuorille. Osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta tai taitoja.
Paikalla on useita urheiluseuroja, yhdistyksiä ja toimijoita esittelemässä harrastusmahdollisuuksiaan. Kävijät voivat kokeilla esimerkiksi judoa, koripalloa, voimistelua, yleisurheilua, salibandya, jalkapalloa, parajääkiekkoa ja pyörätuolikoripalloa. Lisäksi mukana ovat muun muassa Vantaan musiikkiopisto, vammaisjärjestöjä sekä harrastustoimintaa esitteleviä yhdistyksiä.
Tapahtumassa perheillä on myös mahdollisuus kertoa näkemyksiään kaupungin palveluista ja harrastustoiminnan kehittämisestä. Mukana ovat Vantaan vammaisneuvosto sekä eri järjestöjen ja yhdistysten edustajat.
Ohjelmaa koko perheelle
- Klo 12 Ovet avautuvat
- Klo 13–13.45 Chiro-lepakko on tavattavissa
- Klo 15 Tapahtuma päättyy
Tapahtumaan voi osallistua koko perheen voimin tai oman aikuisen kanssa. Tavoitteena on tarjota kaikille mahdollisuus löytää mieleinen harrastus ja kokea onnistumisen elämyksiä yhdessä.
Esteettömyys ja saapuminen
Vantaan Energia Areenalla on käytettävissä hiljainen tila rauhoittumista ja vetäytymistä varten. Areenan kahvila ei ole tapahtuman aikana avoinna.
Autolla saapuvien on hyvä huomioida, että saattoliikenteen pysähtymispaikka sekä esteettömät pysäköintipaikat sijaitsevat areenan pääoven ylätasanteella.
Vantaan Energia Areenan esteettömyystiedot löytyvät kaupungin verkkosivuilta: Vantaan Energia Areenan esteettömyystiedot.
Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Suomen Paralympiakomitean ja Vantaan vammaisneuvoston kanssa.
Lisätietoja
Löydät lisätietoja ja kaikki tapahtuman esittelijät Vantaan tapahtumakalenterista.
Vantaa on lapsiystävällinen kunta. Olemme sitoutuneet edistämään lapsen oikeuksia kaikessa toiminnassamme – palveluissa, päätöksenteossa ja kaupunkiympäristön suunnittelussa ja toteutuksessa.