Håkansbölen kartanon puistossa jatketaan vuonna 2020 aloitettuja piharakennusten kunnostustöitä

Uutinen

Asiasanat

Hakunilan suuralueAsukkaatMatkailijat

Håkansbölen kartanon piharakennusten korjaukset jatkuvat. Kesällä 2020 ensimmäisessä vaiheessa korjattiin kalustoliiteri, aitta sekä autotalli. Nyt korjausvuorossa ovat iso talli, pikku talli, pyykkitupa sekä pumppuhuone. Korjaustoimet eivät koske päärakennusta, jonka korjaus ajoittuu myöhemmäksi, mahdollisesti vuodelle 2023.

Pehtoorin talossa toimiva kahvila Ruuna on lopettanut toimintansa. Uusi yrittäjä kahvilatoiminnalle on kilpailutuksessa, ja kesän 2021 korjaustöiden ajan kahvila toimii osana työmaan fasiliteetteja, eikä näin ollen ole yleisökäytössä.

Työmaajärjestelyjen vuoksi pysäköintipaikat ja kulkureitit muuttuvat. Rakennustyöt voivat aiheuttaa jonkin verran haittaa, mutta eivät estä alueen tapahtumia eikä päärakennuksen tai jo valmistuneiden rakennusten käyttöä.

Perinnekorjausta voi seurata

Kulttuurihistorialliset arvot säilyttävä peruskorjaus tehdään kaikkiaan kahdeksalle pihapiirin rakennukselle, osassa rakennuksista myös käyttötarkoitus muuttuu. Alueella tehdään kevään ja kesän aikana perinteisiä hirsikorjauksia, kengitetään vanhoja hirsitaloja, korjataan luonnonkiviperustuksia sekä vaihdetaan huopakatteita peltikattojen tilalle.

Tätä rakennushistoriaa kunnioittavaa perinnekorjaamista voi seurata alueella koko korjaustöiden ajan. Työmaa-alueen lähellä tulee noudattaa äärimmäistä varovaisuutta ja seurata kulloinkin voimassa olevia viranomaisten antamia liikkumisrajoituksia.

Vantaan kaupunginmuseo ja Kartanon kummit ry pitävät päärakennusta sekä kunnostettua aittaa auki yleisölle kesäviikonloppuisin, koronarajoitusten ehdoilla. Myös autotallissa sijaitseva antiikkiliike jatkaa toimintaansa omien aukioloaikojensa puitteissa.

Pysäköinti muuttuu

Alueen tavanomaiset pysäköintipaikat on varattu työmaan käyttöön. Alueella on tilapäinen pysäköintipaikka aivan Vuorilehdontien kupeessa.

Korjattavat rakennukset

Museovirasto on luokitellut kartanon alueen valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Kaikki kartanon rakennukset on suojeltu asemakaavassa ja korjataan Vantaan kaupunginmuseon ohjeiden mukaan.

Seuraavien rakennusten käyttötarkoitukseen tehdään muutoksia korjausten yhteydessä:

Isoon talliin rakennetaan 100–200 hengen juhlatila sekä pienempiä seminaarihuoneita, joita vuokrataan jatkossa ulkoiseen käyttöön. Rakennukseen sijoitetaan myös aluetta palvelevat yleisökäymälät.

Pyykkitupaan sijoitetaan lasten ja nuorten kulttuurikeskus, jonka tiloja asukkaat voivat mahdollisesti myös vuokrata pieniin tilaisuuksiin.

Aittaan ja pikkutalliin on tulossa museon esineistöä esitteleviä tiloja.

Muissa rakennuksissa korjaukset liittyvät lähinnä julkisivujen, vesikattojen sekä perustusten kunnostamiseen. Nämä rakennukset ovat leikkimökki, kalustoliiteri, pumppuhuone ja autotalli.