Kirkonkylän joulu – uusi lastenkirja joulusta ja jouluperinteistä Vantaalla

Uutinen

Kirkonkylän joulu – Jul i Kyrkoby on kertomus vantaalaisen lapsiperheen joulunajasta.

Kirkonkylän joulu- kirjan tekijät Karoliina Junno-Huikari (vas.) ja Riina Koivisto.

Kirkonkylän joulu -kirjan tekijät Karoliina Junno-Huikari (vas) ja Riina Koivisto Helsingin pitäjän kirkonkylän maisemassa.

Joulun odotus voi tuntua pitkältä varsinkin, kun jouluun liittyy erityisiä salaisuuksia. Onneksi pitkää odotusta voi helpottaa valmistelemalla joulua leipoen, askarrellen, siivoten ja vanhoihin jouluperinteisiin tutustuen.

Helsingin pitäjän kirkonkylään sijoittuvan tietoa ja satua yhdistävän lastenkirjan teksti kuljettaa lukijan jouluvalmistelujen, odotuksen ja erilaisten sattumusten myötä kohti vuoden jännittävintä päivää, jouluaattoa. Kirjassa nousevat esiin meille kaikille tärkeät jouluun liittyvät elementit – valmistelu, perinteet ja aaton huipennuksena hyvä ruoka, tunnelma sekä yhdessäolo.

Joulutavat ennen ja nyt

Kirjan tarinaa täydentävät tietolaatikot joulusta juhlana ja perinteenä. Ne kertovat samalla vantaalaisista joulutavoista ennen ja nyt ja avaavat jouluperinteiden taustoja. Tiedot perustuvat kirjoittajien Vantaalla tekemiin haastattelututkimuksiin, arkistolähteisiin sekä kirjallisuuteen.

Kirjan ovat kirjoittaneet FM Karoliina Junno-Huikari ja FM Riina Koivisto. Valokuvaaja Raisa Rautiainen on ottanut teoksen valokuvat Helsingin pitäjän kirkonkylässä Vantaalla.

Teos on itsenäinen jatko-osa vuonna 2014 ilmestyneelle, Helsingin pitäjän kirkonkylän historiasta ja rakennuksista kertoneelle lastenkirjalle Kylä josta löytyi aarre. Uusi kirja on edellisen kirjan tavoin kääntökirja. Samassa niteessä on teksti sekä suomeksi että ruotsiksi.

Kirja sopii 5–10-vuotiaille, ja kirja toimitetaankin kaikkiin vantaalaisiin päiväkoteihin sekä alakouluihin.

Kirjan on kustantanut Vantaan historiatoimikunta. Kirjoitus- ja valokuvaustyötä ovat tukeneet myös Aktiastiftelsen i Vanda ja Stiftelsen Finlandssvensk Bokkultur.

Kirja on myynnissä Vantaan kaupunginmuseon Pienessä museopuodissa ja sitä voi kysyä myös kirjakaupoista.

Pieni museopuoti palvelee 30.11. - 20.12. vain tilauksesta. Tilauksen voi tehdä sähköpostilla osoitteeseen kaupunginmuseo@vantaa.fi tai soittamalla numeroon 040 708 4551. Tilaukset voi noutaa museolta arkisin klo 9 - 17, jos noudon sopii etukäteen (Tikkurilan vanha asema, Hertaksentie 1). Noudon yhteydessä voi maksaa tilauksen pankkikortilla. Postitse toimitettaviin tilauksiin lisätään postikulut.

Kuva: Stella Karlsson

Uutista muokattu 1.12.2020: lisätty tieto museopuodin tilauspalvelusta.

Avainsanat

MuseotHistoriaTutkimuksetLapset