Koivukylän avoin kohtaamispaikka yleisön suosikki TerveSos-tapahtumassa

Uutinen

Koivukylän avoimen kohtaamispaikan toimintamalli on valittu yleisön suosikiksi TerveSos-tapahtuman äänestyksessä.

Kukkia ja palkintodiplomi

TerveSos-tapahtuman yleisö valitsi Koivukylän avoimen kohtaamispaikan toimintamallin suosikikseen

TerveSos on sosiaali- ja terveysalan tapahtuma, jonka teemana oli vuonna 2022 kestävä hyvinvointi. Tapahtumassa asiantuntijaraati sekä tapahtuman yleisö valitsivat suosikkinsa tapahtumassa esiteltyjen toimintamallien joukosta. Koivukylän avoimen kohtaamispaikan toimintamalli valittiin yleisön suosikiksi. 

Koivukylän avoin kohtaamispaikka on lapsiperheiden yhteinen tila, johon on helppo ja mukava tulla. Avoimessa kohtaamispaikassa lapsiperheet voivat viettää aikaa yhdessä toistensa sekä lastensa kanssa ja saada tarvittaessa apua ja tukea sekä toisiltaan että paikalla olevilta kaupungin ja järjestöjen työntekijöiltä. Avoimeen kohtaamispaikkaan voi tulla pyytämään apua erilaisiin arjen asioihin, perheeseen ja kasvatukseen liittyviin kysymyksiin sekä esimerkiksi lomakkeiden ja hakemusten täyttämiseen, mutta myös vain olemaan ja viettämään aikaa muiden lapsiperheiden kanssa. 

Muiden perheiden lisäksi avoimessa kohtaamispaikassa voi tavata esimerkiksi hammashoitajan, neuvolan perheohjaajan, perhekoutsit, eroauttamisen sosiaaliohjaajan ja väkivaltatyön asiantuntijan. 

Löydät Koivukylän avoimen kohtaamispaikan tiedot Vantaan verkkosivuilta. 

Koivukylän avoimen kohtaamispaikan toimintaa koordinoidaan ja kehitetään Mannerheimin lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin ja Mannerheimin lastensuojeluliiton yhteishankkeessa. 

Lue Koivukylän mallista lisää Innokylästä. 

Asiantuntijaraadin myöntämän TerveSos-palkinnon voitti Diakonia-ammattikorkeakoulun STEA-rahoitteinen Nuorten digitaaliset tukipolut – 3X10D kehittämishankkeen Zekki – miten sulla menee? Digipalvelu nuorten hyvinvoinnin vahvistamiseksi -toimintamalli. 

Lue uutinen TerveSos-palkinnosta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta. 

Avainsanat

SOTE-uudistusPerheetAvoin kohtaamispaikka