Kolohongan nuorisotilan uudet tilat avataan 6.11.
Kolohongan nuorisotila muuttaa uusiin tiloihin Kivipyykintie 6:een. Uuden nuorisotilan avajaisia vietetään perjantaina 6. marraskuuta. Nuorisotilan toiminta jatkuu muuttoon asti Pohjolantie 2:ssa.
Uuden Kolohongan nuorisotilan avajaisia vietetään perjantaina 6.11. kahdessa osassa.
- Nuta-nuorten avajaiset järjestetään klo 12.30–16. Avajaisissa on tarjolla kakkua ja limua.
- Nuorille aikuisille järjestetään Kolis-ilta klo 18–21.30.
Nuorisotilan toiminta jatkuu nykyisissä tiloissa avajaisviikolle asti. Nuorisotila on muuttoviikolla kiinni ma 2.11, ke 4.11. ja to 5.11.
Järjestöjen toiminta jatkuu uusissa tiloissa
Myös alueen järjestöjen käyttövuorot siirtyvät uusiin tiloihin. Järjestöt voivat jatkaa toimintaansa muuttoviikolle saakka vanhoissa tiloissa Pohjolantie 2:ssa. Muuttoviikolla 2.–6.11. tilat ovat järjestöiltä suljettuna.
Uusissa tiloissa toiminnan voi aloittaa avajaisia seuraavalla viikolla maanantaista 9.11. alkaen.
Alueen järjestöillä on mahdollisuus tutustua uusiin tiloihin ennen muuttoa erikseen sovittavana ajankohtana. Tutustumisesta voi sopia suoraan Vantaan NMKY:n nuorisotoiminnan koordinaattori Hanna Sareksen kanssa:
Hanna Sares
nuorisotoiminnan koordinaattori, Vantaan NMKY ry
hanna.sares@ymca.fi
+358 44 902 2998