Kuusijärven uuden ajoliittymän ja pysäköintialueen rakentaminen alkaa kesän aikana

Uutinen
Kesäinen järvimaisema.

Kuusijärven ulkoilualueelle rakennetaan uusi ajoliittymä ja lisää pysäköintipaikkoja.

Uusi ajoliittymä Lahdentieltä rakennetaan noin 300 metriä nykyisestä liittymästä pohjoiseen, ja nykyinen liittymä jää kävelijöiden ja pyöräilijöiden käyttöön, jolloin liikkuminen alueella on turvallisempaa. Uusi ajoyhteys nimetään Kuusijärventieksi ja nykyinen Kuusijärventie-niminen ajoliittymä nimetään uudelleen Kuusijärvenpoluksi.

Nykyinen pysäköintialue uudistetaan ja sitä laajennetaan pohjoisen suuntaan. Pysäköintipaikkojen määrä nousee 160 uudella paikalla yhteensä 390 paikkaan. Pysäköintialue päällystetään ja alueelle rakennetaan tilanjakajiksi viherkaistoja, joilla kasvaa puita ja muuta kasvillisuutta. Nykyinen pysäköintialue on osin asfaltti- ja osin murskepohjainen.



Rakennustyöt alkavat uuden ajoliittymän rakentamisella. Uuden ajoliittymän lisäksi rakennetaan tielle kääntyviä varten uusi kaista pohjoisen suunnasta saapuville. Työt alkavat kesäkuun aikana ja valmistuvat viimeistään syksyllä 2022. Katutyöt aiheuttavat jonkin verran haittaa liikenteelle, sillä liikennettä joudutaan katutöiden vuoksi hetkittäin pysäyttämään.

Pysäköintialue rakennetaan kahdessa osassa, jotta alueella säilyy pysäköintimahdollisuus koko rakennustöiden ajan. Ensin rakennetaan pysäköintialueen pohjoinen laajennusosa, jonka rakennustyöt alkavat elokuussa ja valmistuvat kesän 2022 aikana. Tämän jälkeen jatketaan nykyisen pysäköintialueen eli uuden pysäköintialueen eteläosan rakentamisella. Kokonaisuudessaan pysäköintialue valmistuu suunnitelmien mukaan alkusyksystä 2023.

Alun perin pysäköintialueen rakennustyöt oli tarkoitus aloittaa jo kevään 2021 aikana. Aloittaminen on kuitenkin viivästynyt, sillä ennen rakentamista alueelta pitää purkaa siirtoverkkoyhtiön linkkimasto, jonka purkamisessa on kestänyt odotettua kauemmin.

Kuusijärven aluetta uudistetaan tulevina vuosina monin tavoin. Suunnitelmana on kehittää Kuusijärvestä entistä monipuolisempi luontomatkailu- ja virkistyskohde. Suunnitelmissa on muun muassa rakentaa alueelle liikuntapaikkoja ja uudistaa laitureita ja uimarannan aluetta.

Lisätietoja Kuusijärven ulkoilualueesta