Kuvaa tanssi, älä tappelua -kamppiksella huomio lisääntyvään nuorison väkivaltaan

Uutinen

Asiasanat

NuorisopalvelutTurvallisuusAsukkaatNuoret

Nuorten pahoinvointi lisääntyi selvästi koronapandemian aikana ja väkivaltaisuudet kouluissa sekä vapaa-ajalla tapahtuvat pahoinpitelyt ovat muodostuneet vakavaksi ongelmaksi Uudellamaalla.

Kuvaa tanssi, älä tappelua!

Kevään tehdessä tuloaan myös nuorten kerääntymiset yhteen lisääntyvät. Etelä-Suomen kaupungeissa on muodostumassa ongelmaksi ilmiö, jossa nuoret kerääntyvät yhteen tappelemaan ja toiset kuvaavat sitä.

– Vantaalla on pohdittu yhdessä naapurikaupunkien ja poliisin kanssa, että voimmeko omalta osaltamme tehdä asialle jotain, avaa tilannetta Vantaan kaupungin turvallisuuspäällikkö Markus Hammarström.

– Nuorison mielestä suurin osa aikuisten - varsinkin keski-ikäisten setien ja tätien - tekemisestä tuntuu olevan todella noloa. Yhdessä onkin päätetty hyödyntää tätä noloutta ja näyttää mallia Kuvaa tanssia, älä tappelua -kamppiksessa, kertoo idean taustoista Vantaan viestintä- ja markkinointipäällikkö Kaisu Tolvanen. – Ideana on tehdä tanssivideo samalla toiset tekee ja toiset kuvaa -idealla: kuvataan siis, kun porukkaa kerääntyy tanssimaan ja jaetaan sitä somekanavissamme tunnisteella #kuvaatanssi, jatkaa Tolvanen.

– Asia on huolestuttava, ja haluamme tällä kamppiksella saada aikuisetkin huomaamaan, mitä nuorison keskuudessa tapahtuu, sekä tietysti herätellä nuorisoa tajuamaan, ettei joukkotappeluissa ja niiden kuvaamisessa ole mitään järkeä, summaa Hammarström.

 

Yhteistyö parantaa turvallisuustilannetta ja turvallisuudentunnetta

Rikoksia ehkäisevässä työssä voivat kaikki toimijat vaikuttaa nuorten tekemiin valintoihin. Katujengi-ilmiö ja nuorten tekemä väkivalta ovat saaneet paljon mediajulkisuutta, mikä osaltaan vaikuttaa siihen, miten turvalliseksi tunnemme olomme yleisillä paikoilla.

– Turvallisuus Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa on isolta osin tunne, jonka rapautumiseen tulee suhtautua yhtä vakavasti kuin todellisen fyysisen turvallisuuden heikkenemiseen. Voimme kuitenkin laaja-alaisen yhteistyön voimin parantaa yleistä turvallisuustilannetta ja sitä kautta myös koettua turvallisuudentunnetta, kertoo Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen Metropolipolitiikka Areenan blogissaan ja puheenvuorossaan 14.3.

– Olemme iloisia, miten julkisuudestakin tutut henkilöt ovat lähteneet nostamaan tätä nuorisoväkivallan muotoa esiin kuvaamalla omaa tanssiaan sosiaalisen median kanaviinsa, kiittelee Tolvanen mukaan lähteneitä yhteistyötahoja. –  Mukana mm. Radio Novan päivän Niina Backman, iltapäivän Esko Eerikäinen, juontaja Vappu Pimiä sekä Helsingin poliisin eet:n (ennalta estävä toiminta).

Haastamme yhdessä kaikki mukaan #kuvaatanssi!



Kuvaa tanssi -videomme löytyy mm. Instagramista.

Avainsanat

Nuoret 13 -20 v.