Lampaita kesäksi Koivuhakaan ja Kormuniittyyn

Uutinen

Lampaat saapuvat taas kesän ajaksi laiduntamaan Koivuhakaan Tikkurilan keskuspuistoon ja Kormuniittyyn Hakunilaan. Lampaat tuodaan laitumelle tällä viikolla.

Lampaita laitumella Hakunilassa

Lampaita laiduntamassa Hakunilassa kesällä 2021.

Saapuessaan laitumelle lampaat ovat noin kolmen kuukauden ikäisiä. Ne laiduntavat sekä Koivuhaassa että Kormuniityssä lokakuun alkupuolelle, tai kunnes ravinto laitumelta loppuu.

Lampaisiin pääsee tutustumaan aitauksien laidoilla olevilta katselupaikoilta.  Niitä ei saa ruokkia omilla eväillä, jotta ne pysyisivät terveinä, eikä ruoka houkuttelisi alueelle rottia ja lintuja. Lampaille voi kuitenkin tarjota tuoretta ruohoa katselupaikoilta. Aitaukseen meneminen on kielletty.

Koivuhakaan saapuu Haltialan tilalta noin 20 pässikaritsaa. Lampaat ovat laiduntaneet Koivuhaassa samalla laitumella jo useana kesänä. Jotta edelliskesien laitumen nurmi saisi levätä, lampaat laiduntavat eri laidunalalla kuin viime kesänä. Uusi laidun on edelliskesän laitumen vieressä. Koivuhaan lammasaitaus kartalla.

Koivuhaan lammasaitaukselle pääsee kävellen ja pyöräillen Koisotien suunnasta puistokäytävää pitkin, sekä Arboretumin tai Läntisen Valkoisenlähteentien kautta. Lähimmät pysäköintipaikat ovat Arboretumissa, osoitteessa Meiramitie 2.

Kormuniittyyn saapuu noin 20 pässikaritsaa Iitistä Väinölän lammas- ja ratsutilalta. Kormuniityn lammasaitaus kartalla

Kormuniittyä lähimmät pysäköintipaikat ovat Hakunilan uimahallilla (Sotungintie 17) ja Hakunilan urheilupuiston pysäköintialueella (Luotikuja 2).

Avainsanat

Kesä