Lasten ja nuorten ideat 160 000 euron käytöstä julkaistaan Vaikuttajapäivässä

Uutinen

Vantaan Vaikuttajapäivä pidetään 26.4. kaupungintalolla ja siihen osallistuu kaksi oppilasta tai opiskelijaa jokaisesta vantaalaisesta peruskoulusta ja toisen asteen oppilaitoksesta. Tapahtumassa julkistetaan voittajat, jotka ovat keränneet eniten ääniä lasten ja nuorten osallistuvassa budjetoinnissa.

Oppilaita ja aikuisia auditoriossa.

Kuva: Vantaan kaupunki / Sercan Alkan

Vaikuttajapäivä järjestetään Vantaalla jo 15. kerran. Vuosittaisen Vaikuttajapäivän tarkoituksena on lisätä lasten ja nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Kaupunki järjestää tapahtuman yhdessä Nuorisovaltuuston kanssa. 

Päivä alkaa kaupunginjohtajan tervehdyksellä ja osallistuvan budjetoinnin voittajien julkistamisella. Ohjelma jatkuu ryhmätyöskentelyllä, joissa lapset ja nuoret miettivät ehdotuksia Vantaan kaupunkistrategian toteuttamiseksi. Osallistujat miettivät muun muassa, miten kaupunkiluontoa voisi suojella, miten oppimisen tukea pitäisi järjestää ja miten moninaisuutta tulee kunnioittaa kaupungissa. Tämän jälkeen kaupungin päättäjät ja johtavat virkahenkilöt vastaavat lasten ja nuorten kysymyksiin ja aloite-ehdotuksiin paneelikeskustelussa.  

Osallistuvan budjetoinnin työ aloitettiin syksyllä 2022, jolloin kaikki vantaalaiset lapset ja nuoret saivat ehdottaa ideoita lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi omassa lähipiirissään oppilasmäärän mukaan määritellyn budjetin rajoissa. Peruskoululaiset tekivät ehdotuksia omille alueilleen ja toisen asteen opiskelijat omiin oppilaitoksiinsa. Ehdotusten tärkeimpänä kriteerinä oli hyvinvoinnin lisääminen mahdollisimman monelle. 

- Osallistuvan budjetoinnin ehdotuksissa tuli esille hienoja ja perusteltuja ajatuksia lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Aloitteissa korostettiin yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia monista eri lähtökohdista. Lapset ja nuoret toivovat esimerkiksi erilaisia harrastuskerhoja, liikuntamahdollisuuksien lisäämisistä ja mukavia tapahtumia yhdessä muiden kanssa, kiteyttää osallisuusasiantuntija Karoliina Mutanen.  

Kaupunki jatkaa jatkoon valittujen ehdotusten suunnittelua yhdessä nuorten kanssa. Voittaneet ehdotukset toteutetaan mahdollisuuksien mukaan lukuvuoden 2023-2024 aikana.  

Seuraa suoraa lähetystä tapahtumasta kello 10.15-11.45 ja 14.15-15.30. Striimit aukeavat tämän uutisen videopaikalle. Aamupäivällä striimataan alakoulujen paneelikeskustelu ja iltapäivällä puolestaan yläkoulujen ja toisen asteen keskustelu.