Leikkipuistojen keinut jatkossa käytössä vuoden ympäri

Uutinen

Asiasanat

AsuminenLiikunta ja ulkoiluTurvallisuus

Vantaalla muutetaan käytäntöä poistaa leikkipuistojen keinut käytöstä talveksi turvallisuussyistä. Keinut ovat olleet pois käytöstä suunnilleen joulukuusta maalis-huhtikuuhun, siis 4–5 kuukautta vuodesta. Vantaalla on 147 puistoleikkipaikkaa, joissa on yli 500 keinua. Jatkossa keinut pidetään käytössä vuoden ympäri.

Leikkipuisto

Tähän asti Vantaalla on toimittu toisin, sillä pakkasten tullen alusta keinun alla muuttuu kovaksi ja keinurakenteet jäätyvät, mitä on pidetty loukkaantumisriskinä lapsille. Runsaan lumen sataessa myös keinun istuinkorkeus muuttuu ja keinuntatila maan ja keinun välillä kapenee. Leikkipuistoissa ei ole talvikunnossapitoa, joten kaupungin kunnossapito ei huomaa mahdollisia turvallisuuteen vaikuttavia muutoksia.

Muutos vaatiikin valppautta vanhemmilta ja muilta lasten kanssa leikkiviltä, jottei tapaturmia satu.

Päiväkotien ja koulujen pihoja pidetään kunnossa talvella, ja niistä useimmilla keinut on tähänkin asti pidetty käytössä talvellakin.

Käytäntöä muutetaan, sillä joukko Vantaan kaupunginvaltuutettuja teki aloitteen keinujen pitämiseksi käytössä. Myös asukkaat ovat toivoneet keinumismahdollisuutta talvella. Muutosta harkittaessa kysyttiin kokemuksia muista kaupungeista, joissa on päädytty pitämään keinut käytössä talvisinkin.

”Riskien uudelleenarvioinnin ja kokonaisharkinnan perusteella olemme päätyneet tulkitsemaan lainsäädäntöä ja turvallisuusvaatimuksia samalla tavoin kuin Suomen muut suuret kaupungit”, kertoo Vantaan kaupungininsinööri Henry Westlin.

Avainsanat

LeikkipaikatPuistot