Millaisia leikkivälineitä uudistettavaan Vihertien asukaspuistoon? Vastaa kyselyyn viimeistään 30.1.!

Uutinen

Vihertien asukaspuistoa Martinlaaksossa uudistetaan, ja asukkaat voivat vaikuttaa puiston uusiin leikkivälineisiin.

Vihertien asukaspuisto

Vihertien asukaspuisto

Uudistuksen tavoitteena on turvallinen ja monipuolinen leikkipaikka, joka palvelee eri-ikäisiä lapsia.

Uudistuksen suunnittelu on jo pitkällä, ja siitä on tehty kaksi eri suunnitelmaluonnosta. Luonnoksissa kuvataan vaihtoehdot sille, miten puistoon sijoitetaan erityyppiset leikkivälineet, ja missä kohtaa puistoa on vaikkapa nurmea, pensaita tai erilaisia pohjamateriaaleja. Kyselyssä voi kertoa, kumpaa kahdesta luonnoksesta pitää parempana.

Lisäksi voi vaikuttaa puistoon tuleviin leikkivälineisiin. Kyselyssä on valmiita vaihtoehtoja mahdollisiksi leikkivälineiksi, kuten tasapainotelineiksi ja liukumäiksi. Vaihtoehdot ovat kuvina, joten myös lasten on helppo osallistua kyselyyn.

Kysely on auki osallistuvavantaa.fi-sivustolla sunnuntaihin 30.1. asti. Vastaa kyselyyn ja kerro mielipiteesi!

Kyselyn tulokset otetaan huomioon suunnitelmien viimeistelyssä. Suunnitelma valmistuu alkuvuodesta 2022, ja asukaspuiston piha-alue uudistetaan vuoden loppuun mennessä.

Vihertien asukaspuisto Vantaan karttapalvelussa.

Tietoa asukaspuistosta verkkosivuilla.