Musiikkiopiston ja kuvataidekoulun toiminta jatkuu – kysymyksiä ja vastauksia yt-neuvotteluissa linjatuista muutoksista
Vantaan kaupungilla on käyty syksyn mittaan yt-neuvotteluja, joiden tarkoitus on ollut löytää säästöjä kaupungin henkilöstökuluista. Prosessin aikana henkilöstössä on ymmärrettävästi herännyt huolta oman toimintansa jatkumisesta ja tätä huolta on tuotu esiin taiteen perusopetuksen piiristä.
Yt-prosessi käytiin Vantaalla lain määrittämällä tavalla edustuksellisessa prosessissa pääluottamusedustajien ja työantajan välillä, minkä vuoksi yksittäisten toimintojen tai työntekijöiden kanssa ei keskeneräisen neuvottelun aikana voitu käydä neuvonpitoa. Taiteen perusopetuksen asioista neuvoteltiin osana virallista prosessia useamman kerran ja henkilöstön huolia käsiteltiin yksityiskohtaisesti.
Kaupungin yt-prosessi tuli päätökseen lokakuun alkupuolella, jonka jälkeen on hyvä täsmentää myös laajemmin, millaisia muutoksia julkisuudessa esillä olleeseen taiteen perusopetukseen kohdentuu ja miten se vaikuttaa toimintaan.
Jatkuvatko musiikkiopiston ja kuvataidekoulun toiminta ja oppilaiden opinnot?
Vantaan musiikkiopiston ja kuvataidekoulun toiminta jatkuu normaalisti, ja kaikki oppilaat jatkavat opintojaan. Opetustuntien kokonaismäärä vähenee n. 5 % aiemmasta. Musiikkiopiston puolelle kohdistuu yksi irtisanominen ja kolmen henkilötyövuoden verran muita vähennyksiä. Tällä hetkellä viranhaltijoita on 35, päätoimisia tuntiopettajia 19 ja sivutoimisia 36. Kuvataidekoulun puolella nykyisten opettajien tuntimäärää ja palkkaa nostetaan, eikä yhtään opettajaa irtisanota.
Mitään toimintoja ei olla lakkauttamassa. Molemmissa oppilaitoksissa voi jatkossakin opiskella tavoitteellisesti musiikkia ja kuvataidetta, ja opetus jatkuu laadukkaana ja oppilaslähtöisenä. Julkisuudessa esitetyt väitteet toimintojen alasajosta eivät vastaa YT-neuvotteluissa linjattua sisältöä. Muutoksella kehitetään tuntirakennetta, joka mahdollistaa saavutettavan taiteen perusopetuksen taloudellisesti kestävällä tavalla. Muutoksia toteutetaan ja pedagogiikkaa kehitetään hyvässä yhteistyössä oppilaitosten henkilöstön kanssa.
Lisäksi on tärkeää huomioida, että Vantaalla on myös muita taiteen perusopetuksen oppilaitoksia kuin kaupungin omat. Vantaan yksityisissä taiteen perusopetuksen oppilaitoksissa opiskelee yli 2000 lasta ja nuorta eri taiteen aloilla.
YT-neuvotteluissa linjattujen säästöjen lähtökohtana on ollut, että toimintaa on muutettava, jotta taiteen perusopetus voidaan järjestää taloudellisesti kestävällä tavalla. Neuvottelujen aikana on löydetty ratkaisuja siihen, miten tarvittavat muutokset voidaan toteuttaa tavalla, joka huomioi sekä taloudelliset tavoitteet että toiminnan edellytykset.
Seuraavat kysymykset ja vastaukset avaavat muutosten vaikutuksia, niiden taustalla olevia lukuja sekä syitä julkisuudessa esitettyihin erilaisiin käsityksiin
Pieneneekö kaupungin saama valtionosuus, jos opetustunteja vähennetään?
Musiikkiopistossa annettu muskariopetus huomioidaan valtionosuuslaskennassa, joten 3 200 opetustunnin vähentäminen ei vaikuta Vantaan kaupungin saaman valtionosuuden määrään.
Luvut:
Vantaan kaupungin saama valtionosuus perustuu tuntimäärään 41 991. Vantaa antaa valtionosuuteen oikeuttavaa opetusta musiikkiopistolla yhteensä 47 682 tuntia (vuoden 2025 luku), josta varhaisiän musiikkikasvatusta 6 923 tuntia. Kun 3 200 opetustuntia poistetaan, jäljelle jää edelleen 44 482 tuntia, jonka perusteella valtionosuutta saadaan. Siinä on edelleen usean tuhannen opetustunnin verran VOS-rahoituksen perusteena olevan tuntimäärän ylittäviä opetustunteja.
Vähenevätkö oppilaspaikat ja oppilasmaksutulot?
Oppilaspaikkoja ei tulla vähentämään eikä oppilasmaksutuloja menetetä. Opetustuntien määrä vähenee laskennallisesti sen verran, että esimerkiksi lyhentämällä jokaista 45 minuutin tuntia viidellä minuutilla, päästään 3 200 opetustunnin vähennystavoitteeseen. Muutosta ei toteuteta tällä tavoin, mutta tämä kuvaa sitä, ettei oppilasmäärää tarvitse vähentää. Tarkoitus on muokata tuntirakennetta siten, että jonkin verran lisätään yhteisöllistä ja ryhmämuotoista opetusta ja vähennetään hieman yksityisopetuksen määrää. Kun opettajan opetus kohdistuu kerralla useampaan oppilaaseen, opetuksen kokonaismäärä oppilaille säilyy samana, vaikka opetustuntien kokonaismäärä vähenee.
Yksinkertaistettu esimerkki yllä mainitusta: Jos opettaja on aiemmin antanut viikossa opetusta 20 erillistä 45 min opetustuntia yksityisoppilaille, sitä on silloin saanut 20 oppilasta per viikko. Mikäli jatkossa opettajan opetusmuotoja hieman muutetaan ja hän antaa vaikkapa 16 yksityisoppilaalle 45min opetustunnin ja lisäksi 4 kertaa 45 min opetustunnin kahden oppilaan ryhmälle, samasta työpanoksesta saa opetusta 24 oppilasta aiemman 20 sijaan.
Vantaan musiikkiopiston opetuksen tuntihinta
Vantaan musiikkiopistossa annettavan opetuksen tuntihinta on keskimääräisellä tasolla verrattuna muihin vastaaviin oppilaitoksiin. Tuntihinta ei kuitenkaan kerro sitä, montako oppilasta tunnille osallistuu.
Miten kaupungin rahoitusta oppilasta kohden on vertailtu ja mitä kustannuksia vertailuun kuuluu?
Rahoituksen kohdentumisesta ja kuntarahoituksen osuudesta on ollut erilaisia näkemyksiä.
Tehdyissä vertailuissa on kaupungin valmistelussa hyödynnetty useita tietolähteitä, kuten Tilastokeskuksen vuoden 2024 tietoja, Opetushallituksen vuoden 2025 kustannustietoja sekä kuuden suurimman kunnan kuntarahoituksen vuoden 2025 vertailuaineistoa, joka koostuu kaupungin viranhaltijoiden kokoamista vertailuluvuista.
Vaikka kuuden suurimman kaupungin koottu vertailuaineisto ei ole julkisesti saatavilla, sen taustalla olevat luvut ovat julkisia ja tarkistettavissa kuntien omista päätösasiakirjoista. Esimerkiksi Espoon taiteen perusopetuksen toiminta- ja tila-avustusten vuosittaiset määrät ovat nähtävissä Espoon kaupungin lautakuntien avustuspäätöksistä.
Musiikkiopiston edustajat ovat tuoneet esiin, että lukujen ongelma on mm. se, että Vantaan kaupungin kuntarahoituksesta iso osa kuluu sisäisiin vuokriin. Koska Vantaan musiikkiopisto toimii kaupungin omissa tiloissa, heidän mukaansa sisäisiä vuokria ei tulisi laskea mukaan. Tämä ajattelutapa ei ole perusteltu. Vantaan kaupunki on panostanut paljon erityistiloihin, jotka on luotu erityisesti taiteen perusopetuksen tarpeisiin. Muun muassa Orvokkitien alakoulu peruskorjattiin muutamia vuosia sitten yli 10 miljoonalla eurolla taiteen perusopetuksen käyttöön ja taiteen perusopetuksen toimijoiden toiveiden mukaan. Rakentamis- ja korjauskustannuksia lisää musiikin edellyttämät akustiset ratkaisut. Tulevaisuudessa on suunnitelmissa mm. aivan uusi rakennus Myyrmäkeen, jonne toteutetaan laajasti tiloja taiteen perusopetukselle heidän tarpeidensa mukaan. Nämä investoinnit vaativat euroja ja ne näkyvät perustellusti taiteen perusopetuksen kuluina sisäisissä vuokrissa. On hyvä huomioida, että myös Espoon luvut sisältävät kaupungin myöntämät sekä toiminta- että tila-avustukset.
Lisäksi on hyvä huomioida, että kaupungin valmistelussa Vantaan musiikkiopiston vertailussa käytetyt luvut eivät sisällä kaikkia toiminnasta kaupungille aiheutuvia kustannuksia. Vuonna 2025 musiikkiopiston laskennallinen keskushallinnon kustannusvyörytys oli 481 709 euroa, mikä kattaa esimerkiksi musiikkiopiston tarvitsemia talous-, HR-, palkka- ja ICT-palveluja. Myös irtaimisto- ja soitinhankintoja seurataan erillisenä budjettikokonaisuutena, eivätkä ne sisälly musiikkiopiston käyttötalousbudjettiin. Näin ollen ne luvut, joiden perusteella Vantaan musiikkiopiston kunnalle aiheutuvia kuluja on verrattu Espoon vastaaviin, eivät sisällä merkittävää osaa musiikkiopiston aidoista kuluista sen sijaan, että ne sisältäisivät jollakin tavoin liikaa laskettuja kuluja.
Luvut:
Vertailussa ovat mukana Vantaan omat taiteen perusopetuksen oppilaitokset, musiikkiopisto ja kuvataidekoulu. Yksityiset oppilaitokset on rajattu vertailun ulkopuolelle, koska niiden sisällyttäminen vääristäisi vertailua: niissä opiskelee yli 2 000 oppilasta, mutta kaupungin avustus niille on vain noin 15 % omien oppilaitosten rahoituksesta, eikä kaupunki myönnä niille tila-avustuksia.
Vantaan omissa TPO-oppilaitoksissa oli vuonna 2025 yhteensä 2 723 oppilasta ja kuntarahoitusta käytettiin 2,01 M€. Kuntarahoitus oppilasta kohden oli 738 €. (Lähde 6-kaupunkien sisäinen vertailuaineisto ja Vantaan talousseuranta)
Espoossa TPO-oppilaita oli 11 588, kuntarahoitus 5,46 M€ (sis. sekä toiminta-avustus että tila-avustus) ja kuntarahoitus oppilasta kohden 471 €. (Lähde 6-kaupunkien sisäinen vertailuaineisto ja Espoon julkiset päätösasiakirjat)
Vantaan kuntarahoitus oppilasta kohden oli 267 € korkeampi kuin Espoossa.
Kaikki vertailussa käytetyt aineistot tukevat samaa keskeistä havaintoa: Vantaan musiikkiopistossa on suhteessa käytettyyn opetustuntimäärään ja resursseihin vähemmän oppilaita kuin vertailuoppilaitoksissa.
Miksi opetuksen tuntirakennetta muutetaan ja säilyykö yksilöopetus osana opetusta?
Tilastokeskuksen vuoden 2024 tietojen mukaan Vantaan musiikkiopistossa annettiin 48 024 opetustuntia 1 415 oppilaalle eli noin 34 tuntia oppilasta kohden, kun Espoon musiikkioppilaitoksissa yhteensä vastaava luku oli noin 23 tuntia (131 343 tuntia ja 5 714 oppilasta). Opetushallituksen vuoden 2025 kustannustietojen vertailussa Vantaan musiikkiopistossa oli noin 28 opetustuntia oppilasta kohden, Espoon musiikkiopistossa noin 23 ja Juvenaliassa noin 24 tuntia. Laskennallisesti 3 200 opetustunnin vähentäminen vuosittaisesta kokonaistuntimäärästä 51072 (vuoden 2025 luku, sis. vos-tunnit ja avoin opetus, oppilaita yht. 1973) laskisi Vantaan tuntimäärän noin 24 tuntiin oppilasta kohden eli vertailuoppilaitosten tasolle.
Vertailujen keskeinen havainto on, että Vantaan musiikkiopistossa käytetään oppilasta kohden enemmän opetustunteja kuin vertailuoppilaitoksissa. Muutoksen tavoitteena on kehittää opetuksen rakennetta niin, että käytettävissä olevilla resursseilla voidaan tarjota laadukasta taiteen perusopetusta vähintään nykyiselle oppilasmäärälle ja jatkossa kasvattaa oppilasmäärää taloudellisesti kestävällä tavalla. Yksilöopetus säilyy tärkeänä osana opetusta, mutta sen rinnalle lisätään yhteisöllisiä ja ryhmämuotoisia opetustapoja.