Roll FM ja Vantaan kaupunki tiivistävät yhteistyötään

Uutinen

Asiasanat

KulttuuriAsukkaat

Musadiggareiden suosima Roll FM-radiokanava ja Vantaan kaupunki ovat sopineet yhteistyöstä, joka tuo lisähuomiota Vantaan tapahtumille ja paikalliskulttuurille. Roll FM tulee olemaan mukana erilaisissa Vantaan kaupungin musiikkitapahtumissa kuluvan vuoden aikana, ja toimimaan myös mainosväylänä kaupungin järjestämille tapahtumille.

Roll FM:n toimitus

Roll FM:n päätoimittaja Ari Rajala iloitsee alkavasta yhteistyöstä. Roll FM on ollut olemassa vuodesta 2015 ja koko olemassaolonsa ajan korostetusti vantaalainen radiokanava. 



”Perustin radiokanavan Päiväkummussa kotini ylimääräiseen makuuhuoneeseen, josta kanava on laajentunut nykymuotoonsa. Ensin Tikkurilan kautta Hiekkaharjuun, ja nyt Myyrmäkeen Myyräncoloon”, kertoo Rajala.



Roll FM:n viisikymmentähenkisessä toimittajatiimissä on paljon vantaalaisia, ja livelähetyksiä on tehty aikaisemmin muun muassa Vernissa-salista ja Louhela Jam -konserteista. Studiossa on vieraillut nimekkäitä artistivieraita aina Yhdysvaltoja myöten. 




”Nettiradiollamme on kuulijoita ympäri maailman, eli olemme osaltamme tehneet Vantaata tutuksi”, Rajala kuvailee.







Ylpeästi Vantaalta



Tiivistynyt yhteistyö Roll FM:n kanssa avaa Vantaan kaupungille uuden, mielenkiintoisen väylän viestiä Vantaan kaupungin menovinkeistä kaupunkilaisille. Vahvan digi- ja printtimainonnan lisäksi kaupungille mahdollistuu nyt myös tapahtumiemme kulkeutuminen kaupunkilaisten korviin. Menovinkkien lisäksi tapahtumien humuun sukelletaan livelähetyksissä paikan päällä. 



”Vantaalaisuudesta on syytä olla ylpeä, ja siksi kaupungille Roll FM:n kaltaisen paikallisen kulttuuritoiminnan ja tapahtumien tukeminen on ykkösasia”, toteaa kulttuuripäällikkö Reeli Karimäki. 



Vantaan lisäksi Roll FM:n kuuluvuusalue kattaa käytännössä koko muun pääkaupunkiseudun. Kuulijamääriltään jatkuvasti kasvavan nettiradion myötä rajoja ei oikeastaan edes ole. 



”Nyt kun sidoksemme Vantaaseen vahvistuu entisestään, tulemme osaltamme järjestämään myös livetapahtumia, ja radioimaan sekä taltioimaan paikalliskulttuuria. Paikalliset bändit pääsevät kauttamme esiin kasvavassa määrin niin keikoilla kuin radioaalloillakin”, Rajala lupaa. 



Taajuudelta 102.0 pääset hyppäämään mukaan Roll FM:n matkaan. Kuulet harvinaisemmatkin musiikkihelmet, uutta ja vanhaa, sekä eri genregä jazzista folkin kautta punkiin, paikallista musiikkia unohtamatta. Lisäksi Roll FM:n kautta pääsee jatkossa eläytymään myös kaupungin menoihin tapahtumien livelähetyksistä. Ensimmäisenä paikan päältä fiiliksiä raportoidaan 15.5. Vantaan päivän konsertista. Rollaa kuulolle! 

Avainsanat

TapahtumatMusiikki