Vaikuta ratikan suunnitteluun kaavarungon työpajoissa marras-joulukuussa

Uutinen

Kaavarungon suunnittelun pohjaksi järjestetään asukkaille kolme työpajaa Aviapoliksen, Tikkurilan ja Hakunilan suuralueilla Teamsin välityksellä. Työpajoja varten asukkailla ei tarvitse olla etukäteistietoa suunnittelusta, vaan arjen kokemuksia toivotaan mukaan suunnitteluun.

Kahden ihmisen kädet kaupungin pienoismallia tutkimassa.

Ratikan kaavarungon asukastyöpajoihin Hakunilan, Tikkurilan ja Aviapoliksen suuralueilla voi ilmoittautua 14.11. saakka.

Vantaan ratikan asukasvuorovaikutuksessa on syksyn osalta vuorossa työpajoja kaavarunkoon liittyen. Kaavarungon suunnittelun pohjaksi järjestetään asukkaille kolme työpajaa Aviapoliksen, Tikkurilan ja Hakunilan suuralueilla marras-joulukuussa. Työpajoissa pohditaan ratikan kaavarungon suunnittelua eri näkökulmista pienryhmissä yhdessä suunnittelijoiden kanssa. Asukkaiden näkemyksiä toivotaan mukaan suunnitteluun, jotta suunnittelun tueksi saadaan arjen kokemuksia.

Asukkaiden ei tarvitse tietää kaupunkisuunnittelusta etukäteen, vaan osallistujille riittää kokemus omasta asuinalueesta ja arjesta Vantaalla.

Yleiskaavasuunnittelija Jonna Kurittu

Keskusteltavia teemoja ovat muassa ratikkakaupungin työnteon mahdollisuudet, sujuva liikkuminen, monimuotoinen luonto ja historian kerrokset sekä asumisen viihtyisyys ja toimivuus.

Työpajoihin ilmoittautuminen on käynnissä 28.10.-14.11., ja tilaisuudet järjestetään etätilaisuuksina Teamsin välityksellä.

Työpajojen aikataulut:

  •  ti 23.11 klo 17-19, Hakunilan suuralue
  •  to 25.11 klo 17-19, Tikkurilan suuralue
  •  ke 1.12. klo 17-19, Aviapoliksen suuralue

Ilmoittautuminen tapahtuu Webropol-kyselyllä

Vain ilmoittautuneille lähetetään Teams-linkki työpajaan ja ennakkoaineistoja työpajaa varten. Ilmoittautuminen on auki sunnuntaihin 14.11 klo 23.59 asti.

Lisätietoja

Jonna Kurittu

Yleiskaavoitus
Yleiskaavasuunnittelija
050 3029346 jonna.kurittu@vantaa.fi

Avainsanat

RatikkaOsallistu ja vaikutaKaavoitusTyöpajat