Vaikuttaako Tikkuraitin katutyömaa asiointiisi? Kerro kokemuksistasi kyselyssä

Uutinen

Tikkuraitin kävelykadun kunnostus on muuttanut Tikkurilan keskustan näkymää ja kulkureittejä jo pitkään. Nyt Vantaan kaupunki haluaa kuulla, miten työmaa on vaikuttanut alueella asiointiin, liikkumiseen ja yritysten toimintaan. Tämän vuoksi käynnissä on kysely, johon toivotaan vastauksia Tikkuraitin ja sen lähikortteleiden alueella toimivilta yrityksiltä sekä alueella liikkuvilta ihmisiltä.

Kaivinkone Tikkuraitilla kävelykadun kunnostuksen alkuvaiheessa.

Työmaan vaikutukset näkyvät monin tavoin arjessa. Oletko muuttanut kulkureittejäsi? Käytkö Tikkurilan keskustassa aiempaa harvemmin tai useammin? Onko palveluihin ollut helppo löytää työmaan aikana? Kaikki kokemukset auttavat muodostamaan kokonaiskuvan siitä, miten pitkäkestoinen hanke vaikuttaa alueen elinvoimaan ja asiointiin.

– Haluamme ymmärtää mahdollisimman hyvin, miten työmaa vaikuttaa ihmisten arkeen ja alueen yritysten toimintaedellytyksiin. Jokainen vastaus auttaa meitä arvioimaan hankkeen vaikutuksia, kertoo Vantaan kaupungin avainasiakaspäällikkö Santtu Ahonen.

Kyselyn tuloksia hyödynnetään Tikkuraitin katutyömaan yritysvaikutusten arvioinnissa. Arvioinnin tavoitteena on selvittää, millaisia vaikutuksia työmaalla on ollut alueen yrityksiin, palveluiden saavutettavuuteen sekä keskustassa asiointiin. 

Tikkuraittia kunnostetaan vaiheittain, jotta alueen palvelut ja kiinteistöt pysyisivät mahdollisimman hyvin saavutettavissa myös rakentamisen aikana. Kunnostuksen tavoitteena on luoda entistä viihtyisämpi, toimivampi ja houkuttelevampi kävelykatu Tikkurilan keskustaan. 

Vastaa kyselyyn: https://link.webropol.com/s/Tikkuraittiasiointikysely

Kyselyyn vastaaminen vie vain muutaman minuutin.

Osallistu kyselyyn: 

Kysely on avoinna 27.9.2026 saakka

Lisätietoja

Katja Koskela
projektipäällikkö, WSP Finland Oy

Santtu Ahonen
avainasiakaspäällikkö, Tikkurilan suuralue, Vantaan kaupunki
 

Avainsanat

Osallisuus Osallistuminen ja vaikuttaminen