Vantaa kerää asukkailta palautetta kaupungin turvallisuudesta mobiilipelillä – osallistu ja tienaa taskurahaa!
Tuntuvatko jotkin paikat Koivukylän tai Korson suuralueilla turvattomilta tai vaarallisilta? Kaupunki kaipaa etenkin nuorten kokemuksia alueiden turvallisuuden parantamiseksi.
Koivukylä ja Korso muuttuvat joulukuun alusta lähtien virtuaalisiksi pelikentiksi, kun Vantaan kaupunki alkaa kerätä asukkailta palautetta alueiden turvallisuudesta.
Crowdsorsa-mobiilipelin kautta voit kertoa huonokuntoisista alueista, pimeistä alikuluista ja muista turvattomilta tuntuvista paikoista suoraan kaupungille. Samalla voit osallistua parannusehdotusten ideointiin.
Tempauksen toivotaan innostavan mukaan etenkin nuoria. Kaikki yli 13-vuotiaat saavat osallistua tehtävään.
Jokaisesta hyväksytystä havainnosta maksetaan euron palkkio. Jaossa on yhteensä 5 000 euroa. Peli on käynnissä niin kauan kuin palkkiobudjettia riittää tai 21.12. asti.
– Tehtävässä pelaajat ilmoittavat havaitsemistaan turvattomista paikoista ottamalla niistä Crowdsorsa-sovelluksen kautta valokuvan ja kirjoittamalla liitteeksi lyhyen kuvauksen sekä parannusehdotuksen, kertoo Crowdsorsan toimitusjohtaja Toni Paju.
Kuvatut kohteet ilmestyvät sovelluksen kartalle kuvakkeina, joten kaikkien pelaajien on helppo seurata, missä palautetta on jo annettu. Muiden ehdotuksia ei kuitenkaan pääse lukemaan.
Turvallisempi kaupunki nuorille
Kaupungin tavoitteena on, että Vantaalla olisi kaikille turvallista ja viihtyisää. Tulevien vuosien aikana kiinnitetään huomiota etenkin asemanseutuihin.
Kuluneen vuoden aikana Vantaa on aloittanut pitkäjänteisen työn Myyrmäen asemanseudun turvallisuuden ja viihtyisyyden parantamiseksi. Seuraavaksi aloitetaan Koivukylän asemanseudun kehittäminen.
Mobiilipelissä kerättyjen palautteiden pohjalta voidaan tehdä kunnostustöitä ja puuttua ongelmiin, jotka asukkaiden mielestä vaativat eniten muutosta.
– Olemme innoissamme uudesta pelillistetystä tavasta kerätä tietoa alueiden turvallisuudesta. Haluamme erityisesti kuulla nuorten ajatuksia siitä, miltä oma lähiympäristö tuntuu. Nuorten näkemykset auttavat meitä tekemään alueista viihtyisiä ja turvallisia kaikille, sanoo projektijohtaja Mia Bungers Vantaan kaupungilta.
Tempauksesta on tiedotettu alueen yläkouluille ja nuorisotiloille, ja kouluja on kannustettu osallistumaan.
Vantaa on sitoutunut edistämään lasten ja nuorten oikeuksia toimimalla Unicefin lapsiystävällisenä kuntana. Vantaa pyrkii luomaan ympäristön, jossa lapsen etu ohjaa kaikkea toimintaa – niin koulutuksessa, vapaa-ajalla kuin kaupunkiympäristön suunnittelussa ja toteutuksessa.
Näin osallistut
- Lataa puhelimeesi ilmainen Crowdsorsa-sovellus ja luo käyttäjätunnus. Käyttäjän on oltava vähintään 13-vuotias.
- Löydät Turvallisempi Koivukylä ja Korso -tehtävän sovelluksesta.
- Ota sovelluksen kautta valokuva paikasta, joka tuntuu jollain tapaa turvattomalta tai on mielestäsi huonokuntoinen.
- Kirjoita kuvan yhteyteen lyhyt kuvaus ja parannusehdotus.
- Lataa kuva sovelluksen kautta Crowdsorsalle tarkistettavaksi.
- Jokaisesta hyväksytystä suorituksesta saa 1 euron palkkion sovelluksen virtuaalilompakkoon.
- Palkkiot voi lopuksi pyytää sovelluksen kautta omalle pankkitililleen.