Vantaan kulttuuripalkinnot Riikka Mustakalliolle, Jean Ramsaylle ja Petra Piitulainen-Ramsaylle

Uutinen

Vantaan vuoden 2022 kulttuuripalkinnot on jaettu Vantaan kulttuurigaalassa 23.11.2022. Gaalassa jaettiin ansioituneen taiteilijan palkinto, merkittävän kulttuuriteon palkinto sekä nuoren taiteilijan stipendi, joka tänä vuonna jaettiin kahden lahjakkaan nuoren kesken.

Riikka Mustakallio

Riikka Mustakallio

Riikka Mustakalliolle ansioituneen taiteilijan palkinto

Ansioituneen taiteilijan palkinnon sai monialainen kulttuurin ammattilainen, taiteilija Riikka Mustakallio, joka osallistuu aktiivisesti ympärillä olevaan kulttuuritoimintaan. Hän tekee taidetta, kuten maalauksia, käsitöitä ja koristeita, ja toimii tällä hetkellä päätoimisena elokuvatuottajana. Mustakallio on myös kuratoinut useita näyttelyitä.

Parhaillaan hän työstää naistaiteilijoiden ja lasten taidenäyttelyä virtuaalitodellisuuteen. Korona-aikana hän perusti Facebookiin ryhmän, josta koronavirusepidemian takia karanteenissa olleet perheet saattoivat löytää leikki-ideoita ja osallistavaa tekemistä.



Merkittävän kulttuuriteon palkinto Jean Ramsaylle ja Petra Piitulainen-Ramsaylle

Merkittävästä kulttuuriteosta palkittiin Laila Pullisen veistospuiston ja kotimuseon Jean Ramsay ja Petra Piitulainen-Ramsay.

Laila Pullinen toivoi Nissbackan olevan elävä museo. Nykymuodossaan Laila Pullisen veistospuisto ja kotimuseo on juuri sitä: opastuksia, vaihtuvia näyttelyitä, puistokirpputori, villiyrttikävelyjä, elokuvia puistossa – Nissbacka on ajassa kiinni oleva kulttuuriympäristö. Kaikkea toimintaa yhdistää historian, luonnon arvostamisen ja taiteen kunnioitus.

Nissbackan kaltaisen taideteoksen suojeleminen vaatii sitoutumista ja kovaa työtä: kirjoittamista, puhumista, uusien ratkaisujen etsimistä, byrokratiaa ja lapion varteen tarttumista. Museonjohtajan tehtävä on sisältänyt taloudellisen epävarmuuden sietämistä ja vastoinkäymisiä, mutta myös onnistumisia ja lämpimiä kohtaamisia taiteen äärellä. Laila Pullinen aloitti työn, ja nyt Nissbackan ainutlaatuista henkeä vievät eteenpäin merkittävästä kulttuuriteosta palkittavat Jean Ramsay ja Petra Piitulainen-Ramsay.



Nuoren taiteilijan stipendit

Nuoren taiteilijan stipendit jaettiin Marie Seloselle ja Lotta Tuomiselle.

Marie Selonen on kunnianhimoinen, tunnollinen ja erityisen taitava taiteentekijä niin teatterinäyttämöllä näyttelijänä, kuin lavalla laulajana ja muusikkona. Hänellä on paljon ideoita ja motivaatiota kehittää itsenäisesti teatteriesityksiä, monologeja ja musiikkia, ja näiden lajien yhdistelmiä. Kaikkia hänen esiintymisiään yhdistää laadukkuus, tekemisen tarkkuus ja keskittyneisyys.

Lotta Tuominen on poikkeuksellisen lahjakas ja motivoitunut tanssinopiskelija, jolla on periksiantamattomuutta, sisukkuutta ja harvinaislaatuista päättäväisyyttä. Nuoresta iästä huolimatta hän on poikkeuksellisen ilmaisuvoimainen ja hänellä on kyky rakentaa tanssirooleja. Tuominen osallistui Valtakunnalliseen balettikilpailuun huhtikuussa 2022 ja saavutti siellä Tanssin kipinä -palkinnon. Oulun Arktiset Askeleet 2022 -katselmuksessa hän voitti koko tapahtuman pääpalkinnon. Tuominen esiintyi myös keväällä Vantaan Tanssin päivän kansainvälisessä hyväntekeväisyysgaalassa.



Vantaan Sanomien palkinto Louhela Jamille

Gaalassa jaettiin ensimmäistä kertaa myös Vantaan Sanomien palkinto. Lukijat saivat äänestää vuoden 2022 kulttuuritapahtumaa. Toimitus kokosi lukijoiden lähettämistä ehdotuksista kuusi finalistia varsinaiseen äänestykseen. Omaa suosikkiaan sai äänestää Vantaan Sanomien verkkosivuilla. Äänestyksen voitti Louhela Jam.

Louhela Jamia kuvailtiin monissa perusteluissa laadukkaaksi, yhteisölliseksi ja erittäin ammattitaitoisesti järjestetyksi. Länsi-Vantaalla vuodesta 1992 järjestettyä, ikärajatonta ja maksutonta tapahtumaa kehuttiin myös uudistumisesta ja monipuolisesta ohjelmasta. ”Vuosi vuodelta parempi”, kehui yksi vastaajista hienoa tapahtumaa.



Taustaa palkinnoista

Kaupungin merkittävin palkinto on Vantaan kulttuuripalkinto¸ jota on myönnetty jo 45 vuoden ajan. Vuosina 1976–2017 palkinto myönnettiin ansioituneelle taiteilijalle. Vuodesta 2018 lähtien rinnalle on tullut toinen samanarvoinen palkinto, joka annetaan merkittävästä kulttuuriteosta. Molempien palkintojen arvo on 10 000 euroa.

Ansioituneen taiteilijan palkinto myönnetään Vantaalla vakituisesti asuvalle, taiteellisen lahjakkuutensa osoittaneelle taiteilijalle. Kulttuuripalkinto merkittävästä kulttuuriteosta palkinto myönnetään kaupungissa toimivalle yhteisölle tai henkilölle, joka on tehnyt työtä kaupunkilaisten taidekentän elävöittämiseksi.

Nuoren taiteilijan stipendi on vuosittainen huomionosoitus uransa alussa olevalle vantaalaiselle lahjakkaalle nuorelle taiteilijalle tai taiteilijaryhmälle. Nuoren taiteilijan stipendin myöntää Vantaan kaupunkikulttuurilautakunta.

 

Avainsanat

TapahtumatPalkinnotTaideMusiikkiTanssi