Vantaan liikuntagaalassa palkittiin nimekkäitä urheilijoita – palkittujen joukossa mm. Elias Kuosmanen, Jasmi Joensuu ja Tuomo Ruutu
Vantaan liikuntagaalassa palkitut edustavat monipuolisesti vantaalaista liikuntaa ja urheilua junioritoiminnasta kansainväliseen huippu-urheiluun. Vuoden urheilijana palkittiin painija Elias Kuosmanen.
Vuoden urheilijan palkinnon sai painija Elias Kuosmanen.
Vantaan liikuntagaalassa palkittiin jälleen ansioituneita vantaalaisia urheilijoita ja seuratoimijoita. Liikuntagaala järjestettiin keskiviikkona 4.2.2026 kulttuuritalo Martinuksessa.
Vuoden urheilijan palkinnon sai tänä vuonna painija Elias Kuosmanen. Hän voitti viime vuonna miesten MM-pronssin Kroatian Zagrebissa ja toi voitollaan ensimmäisen miesten painin MM-mitalin Suomeen pitkän tauon jälkeen.
Elämäntyöpalkinnon sai Arto Savolainen, jonka mittava työ vantaalaisen painin hyväksi ulottuu 1970-luvun lopulle. Savolainen on ollut perustamassa Vantaan Sampo -painiseuraa ja valmentanut lukemattomia painijoita aina kansainväliselle tasolle asti. Hän jatkaa edelleen aktiivista seuratyötään.
Vuoden joukkueena palkittiin Vantaan Hiihtoseuran naisten viestijoukkue eli Anni Kainulainen, Hanna Ray ja Jasmi Joensuu. Joukkue kirjoitti seuran historiaan uuden luvun voittamalla sen ensimmäisen Suomen mestaruuden naisten pitkän viestin kilpailussa.
Vuoden valmentajaksi valittiin vantaalaislähtöinen NHL-valmentaja Tuomo Ruutu, joka on ollut mukana voittamassa kaksi perättäistä Stanley Cupia Florida Panthersin valmennustiimissä.
Vuoden liikuttajaksi valittiin Koivukylän Palloseura. Seura on vaikuttanut Koivukylän alueella jo vuosikymmeniä ja onnistunut luomaan alueelle harrastusmahdollisuuksien lisäksi myös tärkeän yhteisön.
Vuoden tulokkaana palkittiin painija Joona Mustonen, joka nousi viime vuonna miesten kreikkalais-roomalaisen painin 72 kilon sarjan Suomen mestariksi ja lunasti paikan aikuisten maajoukkueessa.
Vuoden vammaisurheilijana palkittiin parajudoka Ville Matikainen, yhdeksänkertainen aikuisten SM-mitalisti ja tuore maajoukkueurheilija.
Vuoden seuratoimijaksi valittiin Vantaan Jalkapalloseuran urheilutoimenjohtaja Sebastian Söderholm, joka on aktiivisesti kehittänyt juniorijalkapalloa ja rakentanut yhteyksiä vantaalaisseurojen välille.
Vantaan Sanomien lukijat äänestivät vuoden urheilutapahtumaksi Vantaan Maratonin. Nopeasta reitistään ja toimivista järjestelyistään tunnettu perinteinen juoksutapahtuma innostaa sekä kuntoilijat että kilpaurheilijat samalle reitille.
Vantaan kumppaniurheilijoiden joukkoon muutoksia
Liikuntagaalassa julkistettiin myös Vantaan kaupungin kumppaniurheilijat vuodelle 2026.
Kaupungin uusina kumppaniurheilijoina aloittavat lumilautailija Elias Hämäläinen ja Tiitus Ämmälä, jonka laji on nykyaikainen viisiottelu.
Kaupungin pitkäaikaisista kumppaniurheilijoista yhteistyön Vantaan kanssa päättävät puolestaan purjelautailija Aleksandra Blinnikka, sulkapalloilija Joonas Korhonen sekä uimahyppääjä Juho Junttila.
Viime vuoden kumppaniurheilijoista jatkavat:
- judoka Artur Kanevets
- skeet-ampuja Timi Vallioniemi
- golffaaja Matias Rantala
- karateka Aaro Tuominen
- painija Elias Kuosmanen
- yleisurheilija Hilla Uusimäki
- yleisurheilija Riku Illukka
- seiväshyppääjä Saga Andersson
- rantalentopalloilija Taru Lahti-Liukkonen
- pöytätenniksen pelaaja Timo Averjanov
- golffaaja Ursula Wikström.