Vantaan ratikan hankesuunnitelma on valmistunut

Uutinen

Hankesuunnitelma kokoaa yhteen Vantaan ratikan koko kolmivuotisen jatkosuunnittelutyön tulokset ja ratikan vaikutukset Vantaalle. Hankesuunnitelma tuodaan päätöksentekoon huhtikuun aikana, ja sen pohjalta päätetään, rakennetaanko Vantaalle sen ensimmäinen pikaraitiotielinja.

Vantaan ratikka havainnekuvassa Tikkurilantiellä

Ratikka kulkisi osan matkaa nurmipintaisella reitillä. Kuvassa oikealla pyöräbaana.

Vantaalle suunnitellun ratikkalinjan pituus on 19 km ja se kulkee Mellunmäen metroasemalta Helsingin puolelta Länsimäen ja Hakunilan kautta Tikkurilaan ja sieltä Aviapoliksen kautta lentoasemalle. Vantaan ratikka sujuvoittaisi näin pääkaupunkiseudun poikittaisliikennettä. Ratikan reitti mukailee Vantaan suosituinta runkobussilinjaa 570 ja se toteutettaisiin olemassa olevaan katuverkkoon.

Vantaan ratikka on paitsi liikennehanke, myös kaupunkikehityshanke. Reitin varsi on kaupungin merkittävin kasvusuunta tulevina vuosikymmeninä. Ratikan kaavarungon alueen asukasmäärä yli kaksinkertaistuisi, ja työpaikkamäärä kasvaisi nykyisestä noin 60 % vuoteen 2050 mennessä.

Ratikka yhdistäisi reitin varren alueita toisiinsa. Saavutettavuuden paranemisesta hyötyisivät niin keskustat, niiden ulkopuoliset työn ja kaupan alueet, nykyisen raideliikenteen katvealueet kuten Hakunila sekä alueet, joista muodostuisi raideliikenteen vaihtoasemia: Tikkurila, Aviapolis, Lentoasema, ja Helsingin puolella sijaitseva Mellunmäki.

Kaupunkirakenteen monipuolistuessa syntyy jalankulku- ja pyöräily-ystävällistä kaupunkia, jossa arjen asiointimatkat ovat lyhyitä ja lähipalvelut hyvin saavutettavissa.

- Ratikkahankkeessa ei ole tarkoitus toteuttaa vain kiskoja, vaan uudistaa merkittävästi koko katuympäristöä. Kävelyn ja pyöräilyn yhteydet, pyöräpysäköinti, valaistus, liikenneturvallisuus ja esteettömyys paranisivat. Vehreyttä katutilaan tuotaisiin puurivistöillä ja myös nurmipintaisilla rata-alueilla. Ratikan myötä Vantaalle tulisi muun muassa 8 kilometriä baanatasoista pyöräreittiä, kertoo suunnitteluratkaisuista ratikan hankejohtaja Tiina Hulkko.

Hankesuunnitelmassa ratikan vaikutuksia verrataan bussivaihtoehtoon

Ratikan rakentaminen kustantaa Vantaalle tuoreen arvion mukaan 414 miljoonaa euroa, ja bussivaihtoehto 180 miljoonaa euroa. Bussivaihtoehdon kustannukset koostuvat muun muassa bussikaistojen rakentamisesta ja katujen perusparannuskustannuksista. Myös ratikan kaupunkikehityksestä saatavat tulot 794,4 miljoonaa euroa ovat merkittävästi bussivaihtoehdon 370,9 miljoonan euron tuloja suuremmat, joten ne kattavat rakentamisesta aiheutuvat menot pitkällä aikavälillä.

Kokemukset muista ratikkakaupungeista osoittavat, miten ratikka lisää runkobussia paremmin kaupungin elinvoimaa houkuttelemalla asukkaita, yrityksiä, matkailijoita ja investointeja.

- Ratikkalinja on pysyvä, mikä lisää sijoittajien ja yritysten arvostamaa ennakoitavuutta ja antaa samalla lupauksen reitin varren pidemmän aikavälin kehittämisestä painokkaammin kuin bussiyhteys, Hulkko kertoo.

Hankesuunnitelmassa todetaan, että raitiotie nähdään usein myös kaupunki-imagollisena tekijänä. Sen tuoma ilme koetaan yleensä edistyksellisen, tulevaisuusorientoituneen ja kansainvälisen kaupungin symboliksi.

Ratikan rakentamisesta päättää kaupunginvaltuusto

Vantaan ratikan hankesuunnitelma, ja esitys ratikan rakentamisesta etenee Vantaan luottamuselimissä vaiheittain. Asia tuodaan ensin kaupunkitilalautakunnan kokoukseen 19.4. minkä jälkeen se etenee kevään aikana kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston päätettäväksi.

- Ratikan rakentamisesta päättävä kaupunginvaltuuston kokous voisi meidän arviomme mukaan olla aikaisintaan touko- tai kesäkuun kokous. Ajankohta riippuu siitä, mitä lautakunta ja kaupunginhallitus tätä ennen ovat päättäneet, kertoo Hulkko.

Kaupunginvaltuustolle hankesuunnitelmaa esitellään selostustilaisuudessa 20.4. klo 17.00 alkaen. Valtuuston selostustilaisuutta voi seurata suorana lähetyksenä verkossa osoitteessa www.vantaa.fi/live. Selostustilaisuudessa ei vielä tehdä päätöksiä, vaan siinä keskustellaan, ja valtuutetut esittävät kysymyksiä ratikasta.

Kaikille avoin yleisötilaisuus, ratikan kevätinfo, järjestetään 13.4. klo 17–19 hybriditilaisuutena Vantaan kaupungintalon valtuustosalissa ja verkossa osoitteessa www.vantaa.fi/live. Ratikan suunnittelijat ovat tavattavissa kaupungintalolla tilaisuutta ennen ja jälkeen klo 16–19.30. Lisätietoa tilaisuudesta Vantaan tapahtumakalenterissa.

Lisätietoa verkossa:

Ratikan hankesuunnitelmaluonnoksen sekä viimeisimmät selvitykset, koskien etenkin ratikan taloudellisia vaikutuksia, löydät ratikan selvityksiä ja aineistoja -verkkosivulta. Sivulle on koottu kaikki ratikan rakentamispäätöstä varten tehdyt selvitykset.

Avainsanat

RatikkaKaupunkikehitys