Vesterinen, Kasmir ja Jannike tähdittävät Vantaan päivän konserttia 15.5.

Uutinen

Vantaan päivää juhlitaan maanantaina 15.5. perinteisen Vantaan päivän konsertin merkeissä Tikkurilan torilla klo 18 alkaen. Konserttia tähdittävät Vesterinen, Kasmir ja Jannike. Orkesterina toimii edellisvuosien tapaan Vantaan Viihdeorkesteri Ensemble johtajanaan Ako Kiiski. Konsertti on maksuton.

Tero Vesterinen

Tero Vesterinen esiintyy Vantaan päivän konsertissa yhdessä Kasmirin ja Janniken kanssa. Kuva Ville Juurikkala.

Vesterinen

Tero Vesterinen Yhtyeineen on kiertänyt Suomea jo toistakymmentä vuotta suurella menestyksellä sekä julkaissut lukuisia albumeita – viimeisimmän Hetken ikuinen -levyn tänä keväänä. Ja voittipa yhtye vastikään myös Vuoden iskelmä -palkinnon Iskelmägaalassa. Sumeilematon tutkimusmatkailu, milloin Ennio Morriconen kartoittamilla lännenmailla, milloin slaavilaisen synkkyyden kehdoissa ja toisaalla taas ruotsalaisen positiivisuuden boolimaljoilla, on tuottanut lukuisia radiohittejä ja sykähdyttäviä lauluja. Samoin on lyriikoiden laita. Niissä ei säästellä tunteita. Iloja ja suruja käydään läpi paikoin hyvinkin mustan huumorin ryydittäminä. Vantaan päivän konsertissa Vantaalla syntynyt Tero Vesterinen nähdään yhtenä VVO Ensemblen tähtisolisteista.

 

Kasmir

R&B-vaikutteista poppia tekevä Kasmir löi läpi vuonna 2014 esikoisalbumillaan ”AMK Dropout”, jonka singlelohkaisu ”Vadelmavene” on pysynyt suomalaisten kesähittinä jo vuosien ajan. Lahjakas vokalisti ja biisinkirjoittaja palkittiin 2015 Emma-gaalassa vuoden tulokkaana ja ”Vadelmavene” vuoden biisinä. Kasmirin toinen studioalbumi, alkuvuodesta 2018 ilmestynyt ”Valmis” nousi julkaisustaan suoraan Suomen listaykköseksi. Helsinkiläisartisti julkaisi kolmannen pitkäsoittonsa "Jälki" syksyllä 2019. Kesällä 2020 hän yllätti kaikki julkaisemalla EP:n "Lumpeet" ilman ennakkovaroitusta. EP ei ollut Kasmirinkaan puolelta suunniteltu, vaan syntyi korona-ajan keikkatauon aikana Hangossa.

 

Jannike

Laulaja-muusikko Jannike Sandström on harrastanut musiikkia kolmevuotiaasta lähtien, opiskellut Sibelius-Akatemiassa, tehnyt keikkaa niin bändien kanssa kuin sooloartistina sekä toiminut tunnettujen artistien taustalaulajana. Omaa musiikkiaan ruotsiksi ja englanniksi julkaissut Jannike on saanut myös kansainvälistä huomiota mm. Saksassa. Svenska kommittén ja Helsinki Stiftelsen viettävät 30-vuotisjuhlavuottaan, minkä kunniaksi suosikkiartisti Jannike saapuu Vantaan päivän konserttiin esittämään ruotsinkielistä ohjelmaa.



Vantaan päivän konsertti Vantaan tapahtumakalenterissa.

Avainsanat

TapahtumatMusiikkiTikkurila