Vuoden vantaalainen pyöräilijä 2022 -titteli nuorten parissa työskentelevälle tiimille

Uutinen

Vantaan kaupunki haki 15. kerran ehdokkaita Vuoden vantaalaiseksi pyöräilijäksi. Ehdotuksia saatiin noin kolmekymmentä. Tittelin voittajan lisäksi annettiin yksi kunniamaininta.

Mahdollisuuksien tori -tapahtuman ratikkapyöräilijät polkevat Kuusikonmäessä.

Vuoden vantaalaiset pyöräilijät kuvassa keskellä

Vuoden vantaalaiseksi pyöräilijäksi 2022 valittiin Vantaan kaupungin nuorten intensiivityön lännen tiimi, jossa työskentelevät Aki Jalkanen, Sanna Pelkonen ja Kimmo Salo. Valinnassa korostui työtiimin aktiivinen asenne pyöräilyyn sekä työmatkoilla että vapaa-aikana. Lastensuojelutyöntekijät pyöräilevät joka päivä työmatkat, minkä lisäksi asiakastapaamisissa voi kertyä työpäivän aikana 10–50 kilometriä. 



- Emme ole vielä kohdanneet säätä, jolloin emme pyöräilisi. Välillä niitä fillareita kannetaan hangessa! toteavat palkitut.  

Myös asiakkaat ja yhteistyökumppanit suhtautuvat kannustavasti. Pyörä mahdollistaa joustavan asiakaslähtöisen työn, ja se on usein nopeampi ja käytännöllisempi kuin auto tai joukkoliikenne.

Pyöräily on voittajakolmikolle elämäntapa ja liikkumismuoto myös vapaa-ajalla.

- Ekologisuus on korostuneen tärkeää maailmalle ja me kannamme kortemme kekoon valitsemalla liikkumismuodon, joka rasittaa ympäristöä vähiten. Se myös säästää rahaa. Pyöräily on meille yhdistävä tekijä, voimavara, joka tekee työstämme erityisen mukavaa. Olemme leikkimielisen kilpailuhenkisiä ja se jolla, on eniten kilometrejä saa kehuskella. Tämä korostuu valtakunnallisen kilometrikisan aikaan, johon osallistumme sekä talvella että kesällä. 



- Energinen, huumorintajuinen, innostava ja innostuva työporukka, joka tuo energiaa ja hyvää mieltä koko työyhteisöön ja toimii erinomaisina esimerkkeinä myös nuorille, joiden parissa työskentelevät, kertoo tiimiä Vuoden vantaalaiseksi pyöräilijäksi ehdottanut Marja Walldén-Hirvonen.



Kunniamaininnan sai Mikaela Pitkänen-Castillo (10). Mikaela kulkee omin voimin ja itsenäisesti harjoituksiin, eikä ole riippuvainen autolla kuljettamisesta.

- Valmennan Mikaelaa koripallossa Korson Kunnon riveissä ja ihailen sitä, miten sisukkaasti hän osallistuu harrastuksiin ja peleihin, aina pyöräillen paikalle. Sää ei koskaan ole este tulla paikalle pyörällä. Toisinaan osa matkasta taittuu junalla, mutta pyörä on aina mukana. Hyvin edistyksellistä toimintaa näin nuorelta tytöltä, toteaa Mikaelaa ehdottanut Caroline Mattila. 



Mikaela innostui pyöräilystä kotipihassa 4-vuotiaana, ja ympärivuotinen pyöräily alkoi kolme vuotta sitten. Arkipyöräilyn lisäksi hän tykkää tehdä pyöräretkiä lähiseuduille, suosikkikohteet ovat Heureka ja Linnanmäki. 

- Kannattaa aloittaa pyöräily. Se on kiva ja halpa harrastus ja sopii kaikille, kannustaa vuosittain reilu tuhat kilometriä pyöräilevä Mikaela.



Voittaja ja kunniamaininnan saanut palkittiin lauantaina 21.5. Hakunilan urheilupuiston Mahdollisuuksien Tori -tapahtumassa kunniakirjalla ja lahjakortilla. Palkinnot luovutti kaupungininsinööri Henry Westlin.



Lisäksi ehdokkaita esittäneiden kesken arvottiin kolme sarjakorttia uimahalliin. Voittajiin on otettu yhteyttä.



Voittajan ja kunniamaininnan saajan valitsi Vantaan kaupungin asiantuntijoiden ja Helsingin seudun pyöräilijät (Hepo) ry:n muodostama Poljin-ryhmä.

 

Avainsanat

PyöräilyPalkinnotYhteisöllisyysHiilineutraalius