Asiasana: Asukaslehti

Voittajan on helppo hymyillä

Artikkeli

Vantaalainen Marko Liimatainen säteilee tyytyväisyyttä esitellessään kultamitaliaan. Hän oli mukana pelaamassa Suomen kuurojen jääkiekkomaajoukkueessa, kun he voittivat Vancouverissa Kanadassa järjestetyt MM-kisat toukokuussa.

Vantaan ratikan ja Tikkuraitin työmaat näkyvät Tikkurilan keskustassa ja vaikuttavat kulkureitteihin

Artikkeli

Vantaan ratikkaa rakennetaan aina vuoteen 2029. Tikkuraitin kauan odotettu kunnostus valmistuu vuoden 2026 lopussa.

Tikkurilan suuralue

Osaatko ratkaista asukaslehden syysristikon? *kisa on päättynyt*

Artikkeli

Syksyn asukaslehdessä pääsee taas haastamaan itsensä sanaristikolla. Ratkaisemalla avainsanat voi myös osallistua kisaan.

Raiteet tuovat elinvoimaa

Artikkeli

Tänä vuonna juhlittiin Kehäradan 10-vuotista taivalta. Raiteet yhdistävät kaupunkia ja rakentavat tulevaisuutta, kertoo Kaupunkiympäristön apulaiskaupunginjohtaja Tero Anttila asukaslehden pääkirjoituksessa.

Junalla luontoon tai kotiin - Leinelän asema osana arkea

Artikkeli

Vantaan Leinelässä yhdistyvät raideyhteydet, luonto ja ympäristötaide. Juna-aseman kyljessä on kaksi erilaista Aseman läheisyydessä avautuvat puistot, polut ja palvelut sekä ja alueen värikäs kaupunkikuva. Leinelä tarjoaa arkea, elämyksiä ja yhteyksiä – kävelyetäisyydellä.

Koivukylän suuralue

Raideyhteyksin modernille työpaikka-alueelle - Vehkala on kehäradan lapsi

Artikkeli

Kehä III ja Hämeenlinnanväylän risteyskohdassa kasvavan Vehkalan työpaikka-alueen synty juontaa juurensa kehäradan rakentamiseen. Metsän keskelle rakentunut juna-asema loi otolliset olosuhteet uudenaikaiselle työpaikkakeskittymälle.

Kivistön suuralue

Metsäisestä öljylamppukylästä kaupunkikeskustaksi - Kivistön kasvu kehäradan varrella

Artikkeli

Kivistö on Vantaan uusin kaupunkikeskusta. Kehärata sai Kivistön kasvamaan nopeasti metsäisestä pientaloalueesta urbaaniksi radanvarsikaupungiksi.

Kivistön suuralue

Aviapoliksen asema - portti kasvavaan lentokenttäkaupunkiin

Artikkeli

Vantaan Aviapolis on Suomen suurimpia työpaikka-alueita ja kasvava lentokenttäkaupunki. Kehärata ja Aviapoliksen juna-asema ovat kasvun keskiössä. Suuret hankkeet, kuten Aviapoliksen lukio, Uusi Ilmailumuseo ja Vantaan ratikka, tuovat asemanseudulle vetovoimaa.

Aviapoliksen suuralue

Ring Rail Line’s 10th anniversary – how new areas have developed along the tracks

Artikkeli

July 1, 2015, was marked by celebration in Vantaa: the Ring Rail Line was opened, accompanied by cake, coffee and other festivities. The new 18-kilometer-long transverse rail line connected the Helsinki-Vantaa Airport and West and East Vantaa into a unified whole.

Ringbanan fyllde jämna år – så har nya områden utvecklats i anslutning till spåren

Artikkeli

Den 1 juli 2015 var det feststämning i Vanda: ringbanan togs i bruk med kaffe och kaka samt andra högtidligheter. Den nya 18 kilometer långa tvärgående spårförbindelsen knöt samman Helsingfors-Vanda flygplats med både östra och västra Vanda till en sammanhängande helhet.