Lehtikuusen koulun liikuntarakennuksen tutkimus on valmistunut / Tiedote 28.8.2026
Lehtikuusen koulun liikuntarakennuksessa on tehty tutkimuksia vuosien 2025–2026 aikana. Tutkimukset tehtiin hankesuunnittelun lähtötiedoksi. Tutkimusten tavoitteena oli saada tietoa rakennusten kunnosta ja korjaustarpeesta. Rakennukseen on tehty laajempia korjauksia noin kymmenen vuotta sitten.
Tutkimuksen perusteella rakennuksessa esiintyy jonkin verran kosteusteknisiä haasteita ja riskialttiita rakenteita. Sadevesi- ja salaojajärjestelmät eivät ole toimineet kunnolla, järjestelmät on korjattu keväällä 2026 vian havaitsemisen yhteydessä. Rakennuksen ilmanvaihtojärjestelmä on uusi ja hyväkuntoinen. Tehokas ilmanvaihto pystyy laimentamaan paikallisista vaurioista mahdollisesti sisäilmaan kulkeutuvia epäpuhtauksia tehokkaasti.
Seuraavissa kappaleissa kerrotaan tutkimuksen päätulokset tiivistetysti.
Tutkimuksen päätulokset
Kattava rakennuksen kuntotutkimus tehtiin pääosin talvilomaviikolla ja kesällä 2025. Sadevesi- ja salaojajärjestelmien toiminnan kartoittaminen tehtiin tämän jälkeen. Tutkimuskokonaisuus valmistui kesäkuussa 2026. Tutkimuksissa tehtiin mm. aistinvaraista tarkastelua, selvitettiin rakenteiden kuntoa rakenneavauksin ja materiaalinäyttein, tutkittiin rakenteiden ilmatiiveyttä merkkiainekokein, seurattiin tilojen olosuhteita ja paine-eroja suhteessa ulkoilmaan sekä tarkasteltiin ilmanvaihdon toimintaa. Myös julkisivujen kunto tutkittiin. Sadevesi- ja salaojajärjestelmien toiminnan kartoittaminen osoittautui erityisen pitkäkestoiseksi selvitykseksi.
Rakenteet
Tässä tutkimuksessa todettiin, että sadevesi- ja salaojajärjestelmät eivät ole toimineet kunnolla rakennuksen länsisivulla (ns. yläpihalla). Tämän vuoksi maanvastaisiin ulkoseinärakenteisiin on kohdistunut ulkopuolelta kosteusrasitusta, mikä on aiheuttanut kosteus- ja mikrobivaurioita. Vaurioita todettiin erityisesti hammashoidon taukotilan 069 ja luistinvaraston maanvastaisissa ulkoseinärakenteissa. Lisäksi vaurioita todettiin paikallisella alueella myös välipohjarakenteessa liikuntavälinevarastossa 104. Vaurioalueilla epäpuhtaudet voivat päästä sisäilmaan ja heikentää sisäilman laatua. Sadevesi- ja salaojajärjestelmien toiminta on korjattu vian toteamisen jälkeen keväällä 2026.
Sisäilman laatua voivat lisäksi heikentää ulkoseinärakenteiden lämmöneristeissä esiintyvät paikalliset mikrobivauriot sekä ulkovaipparakenteista (alapohjat, kanaalit ja ulkoseinät) sisäilmaan tapahtuvat ilmavuodot. Paikallisesti myös alapohjarakenteiden kosteus- ja lattiapinnoitevaurioilla voi olla vaikutuksia sisäilman laatuun. Rakennuksen ikkuna- ja ulko-ovirakenteet ovat myös epätiiviitä ja huonokuntoisia.
Rakennuksen vesikatto ja yläpohjarakenteet on uusittu, eikä liimapuupalkkirakenteinen yläpohjarakenne toimi enää ns. ylipainekattona. Uusittuihin yläpohjarakenteisiin ei kohdistu merkittäviä sisäilmariskejä.
Olosuhteet
Sisäilman olosuhdemittausten perusteella käyttötilojen sisäolosuhteet pysyvät
yleisesti hyvällä tasolla. Sisäilman hiilidioksidipitoisuus on pääosin hyvällä tasolla, alle 950 ppm. Sisäilman lämpötilat olivat seurantajakson aikana talvella hammashoidon tiloissa paikoin alhaisia, muualla lämpötila oli hyvällä tasolla. Rakennus on pääosin alipaineinen ulkoilmaan nähden. Painesuhteet vaihtelevat jonkin verran vuorokauden aikana.
Ilmanvaihto
Rakennuksessa on koneellinen tulo-poistoilmanvaihto. Ilmanvaihtokoneet ovat varsin uusia (vuosilta 2018–2022), energiatehokkaita ja hyväkuntoisia. Ilmanvaihtojärjestelmät vastaavat hyvin nykyistä käyttötarvetta ja pystyvät huuhtelemaan tiloja tehokkaasti. Havaitut epäkohdat ovat korjattavissa pienemmillä säätö- ja huoltotoimenpiteillä.
Mitä seuraavaksi
- Tieto tutkimuksen tuloksista on viety hanketiimille sekä kunnossapitotiimille. Tutkimuksen tulokset otetaan huomioon aikanaan korjaussuunnittelussa. Mahdollisista korjauksista tiedotetaan erikseen.
- Pienempiä huoltokorjauksia toteutetaan lähiaikoina. Tarkoituksena on esimerkiksi lisätä poistoilmanvaihto luistinvarastoon, jolloin tiloista ei enää kulkeutuisi hajuja muihin tiloihin.
- Tiloihin, joissa on todettu paikallisia rakenteellisia vaurioita ja joissa työskennellään säännöllisesti, toimitetaan ilmanpuhdistimia. Ilmanpuhdistimet toimitetaan hammashoidon taukotilaan sekä tiloihin 043 ja 053. Ilmanpuhdistimet puhdistavat paikallisesti sisäilmaa.
Lisätietoa:
Tarvitsetko lisätietoa tutkimustuloksista? Kysy lisää osoitteesta sisailma@vantaa.fi