Mikkolan koulun Vegan ulkoseinäkorjaukset ja Lyyran tutkimukset / Tiedote 11.8.2026
Mikkolan koulun Vega-rakennuksessa on tehty ulkoseinäkorjauksia ja Lyyra-rakennuksessa vammaisopetuksen tiloissa tutkimuksia.
Vegan korjaukset
Vega-rakennuksessa on korjattu kesän aikana ulkoseiniä. Korjaukset ovat valmistumassa, telineet puretaan koulun käyttämän välituntipihan ja pysäköintialueelta ja alueet siistitään ennen koulun alkua 13.8.2026.
Koulun julkisivuilla tehdään vielä viimeistelytöitä, joten pieniä alueita joudutaan hetkellisesti rajaamaan töiden aikana. Työt eivät vaikuta piha-alueen käyttöön eikä koulun oviin. Koulun keittiön ja liikuntasalin alueella julkisivutöitä jatketaan 13.8. jälkeen ja töiden arvioitu valmistuminen on syyskuussa. Työt ajoitetaan ja jaksotetaan siten, ettei niistä aiheudu haittaa koulun toiminnalle.
Materiaalien toimitushaasteiden vuoksi koulun ulko-ovet uusitaan koulun syysloman aikana, jotta töistä ei aiheudu haittaa koulunkäynnille.
Hankkeessa on uusittu ulkoseinien lämmöneristeitä sekä parannettu rakenteiden tiiveyttä. Osana hanketta on uusittu myös ikkunat sekä ulko-ovet. Urakka-alue on käsittänyt koko koulun julkisivut mukaan lukien sisäpihat.
Toimenpiteillä estetään epäpuhtauksien ja haitallisten aineiden kulkeutuminen sisäilmaan. Siten pyritään saamaan kohteen sisäilma hyvälle tasolle. Tavoitteena on saada terveelliset ja turvalliset tilat koulun toimintaan.
Lyyran tutkimukset
Lyyran vammaisopetuksen tiloissa on tutkimukset tehty suunnitellusti kesälomien aikaan ja tutkimusraportti valmistuu syyskuussa. Tämän jälkeen tulokset tiedotetaan henkilöstölle ja huoltajille.
Lisätietoja
sisailma@vantaa.fi