Työelämän joukkuehenkeä

Blogi Kakun palanen

Kaikki, jotka ovat joskus harrastaneet joukkueurheilua tietävät, miten merkittävästi hyvä joukkuehenki vaikuttaa suoritukseen ja siihen, että hikoilu kohti yhteistä päämäärää on hauskaa. Joukkuehenki ei kuitenkaan ole asia, mikä rajoittuu vain urheiluun. Pienellä soveltamisella moni asia joukkueurheilun tekemisestä ja ajattelusta on kopioitavissa myös työelämään.

Helena Tienhaara

Kaupunkikulttuurin toimialan eli Kakun markkinointisuunnittelija Helena Tienhaara pohtii blogissaan työelämän joukkuehenkeä.

Sisältö

Joukkuehengen syntyminen ei vaadi sitä, että olisimme kaikki samanlaisia ja pitäisimme samanlaisista asioista. Ei ole väliä innostutko vapaa-ajallasi patikoinnista, tanssista, kalastuksesta, keramiikan tekemisestä, koirista vai yleisurheilusta. Ei ole väliä, mikä tittelisi on. Joukkuehenki ja luottamus syntyy avoimen ja rehellisen vuorovaikutuksen kautta. Tärkeää on antaa kaikille tiimin jäsenille tunne siitä, ettei ole yksin, ja jokaiseen luotetaan. Kumivenettä soudetaan Vantaanjoessa samaan suuntaan.

Vaikka etätyö on edelleen vahvasti läsnä arjessamme, se ei onneksi ole ollut meidän tiimissämme hyvää henkeä hajottava tekijä. Meillä on panostettu vahvasti siihen, että myös etänä on päivittäin aikaa vapaamuotoisille kohtaamisille virtuaalisella avokonttorilla. Siellä juodaan aamukahvit, vaihdetaan kuulumiset ja virittäydytään tulevan päivän työmoodiin.

Vaikka homma toimii etänäkin, meillä on yksi pakollinen lähipäivä viikossa. Onneksi. Se on viikon paras työpäivä, jolloin ehditään pohtia asioita kasvokkain. Parannetaan työprojekteja ja maailmaa. Sekä nautitaan elämän- ja painonhallintasyistä lähiravintolan lounasbuffetin pizzaa ja analysoidaan jälkkärivaahdon makua ja koostumusta.

On etuoikeus työskennellä porukassa, jossa on avoin ja rento ilmapiiri. On ihanaa, ettei tarvitse yrittää olla yhtään enempää kuin mitä on. Se jos mikä saa yrittämään olemaan entistä parempi versio itsestään.

Miten hienoa onkaan, kun uskaltaa rehellisesti tunnustaa, että nyt en kyllä ymmärtänyt mitään. Sen jälkeen pähkitään asiaa yhdessä. Ei tarvitse miettiä, onko luokattoman huonojen vitsien kertominen ok, sillä todennäköisesti kollegasi sutkauttaa hetken päästä jotain vielä hillittömämpää. Ja voi luottaa siihen, että alamäessä joku nappaa sinusta kopin, kun homma sutii pahasti metsään.

Ei muuta kuin rajulla hurmioituneella kirillä kohti tulevaa syksyä!

Helena Tienhaara

Kirjoittaja on kaupunkikulttuurin toimialan markkinointisuunnittelija. Se alamittainen propagandaministeri, jonka jalat eivät ylety työtuolilla istuessa lattialle, ja joka soveltaa kahdenkymmenen vuoden kokemustaan urheiluvalmennuksesta myös viestinnän ja markkinoinnin tehtävissä.

Liittyvät sisällöt

Kaikki kategoriassa Kakun palanen