Rinnallakulkijat esteiden raivaajina

Blogi Rinnalla kulkien

Pääkaupunkiseudulle tarvittaisiin riittävästi pieniä, kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Lisäksi tarvittaisiin nuorisoystävällisiä työnantajia, jotka tarjoaisivat nuorille mahdollisuuden päästä työelämään matalalla kynnyksellä ja tukea työelämätaitojen oppimiseen.

kaivinkone työmaalla

Sisältö

Hankkeemme alkutaipaleella kokoonnuimme yhteen pohtimaan ”Huipputiimiä Rinnalla kulkija -hankkeessa”. Valitsimme jokainen tiimiläinen kolme kuvaa, joka kuvaa omasta ajattelumaailmasta. Yksi kuva oli kuva fiktiivisestä sankarihahmosta, joka on itselle tärkeä ja se sai olla jokin valmis sankarihahmo tai itse luotu. Keskustelussa sankarihahmoja kuvattiin itsenäisinä maailman kansalaisina, viisaina, vääryyden poistajina ja esteiden raivaajina.

Olemme nyt noin puoli vuotta työskennelleet hankkeessa ja on tullut tuntuma, että olemme juuri kaikkea noita samoja asioita kuin sankarihahmomme. Työllisyyden esteitä tai työllistymisen haasteita on monenlaisia. Jollakin haasteet liittyvät jännittämiseen, toisella arjenhallintaan tai sosiaalisiin haasteisiin. On myös olemassa rakenteellisia haasteita ja yksi niistä on ollut pääkaupunkiseudulla asuminen. Vaikka pääkaupunkiseudulla asuminen mahdollistaa paremman työllistymisen, koska työpaikkoja on saatavilla paremmin ja kulkuyhteydet ovat paremmat kuin sen ulkopuolella, asuntoja on vaikea saada tai asunnot ovat yksinäiselle asujalle liian kalliita.

Otetaan esimerkiksi yksinäinen nuori, joka on tällä hetkellä työtön, mutta haluaisi kovasti työllistyä. Asuntoa hakiessa hänellä on ollut hakemukset monella vuokranantajalla, edullisista kaupunkien asunnoista lähtien. Nuori on saanut asunnon, joka hänen on ollut pakko vastaanottaa siinä tilanteessa. Asunnon vuokra on lähes 900 euroa, johon hänellä on mahdollisuus saada osittain asumistukea. Kelan asumistuessa asumismenoina hyväksytään vuonna 2022 Vantaan alueella enintään 520e, josta omavastuuosuus on 20%. Joten nuoren maksettavaksi jää noin 600 euroa. Lisäksi hän saa toimeentulotukea tai työmarkkinatukea. Eli käytännössä nuoren kaikki tulot (etuudet) menevät vuokran maksamiseen. Jos ja kun nuori taas työllistyy, asumistuki ja toimeentulotuki/työmarkkinatuki lakkaa ja suurin osa palkasta menee asumiskustannuksiin.

Tästä päästään siihen, että osan nuorista on vaikeaa työllistyä itsenäisesti vapailla työmarkkinoilla. Työnantajat vaativat kielitaitoa, työkokemusta, koulutusta, työyhteisötaitoja ja niin edelleen. Mitä pidemmän aikaa nuori viettää aikaa työllisyyspalveluiden järjestelmässä, sen heikommat ovat mahdollisuudet työllistymiselle. Tutkimusten mukaan myös esimerkiksi nuoren koulutuksessa opitut digitaidot huonontuvat mitä pidempään hän on taitoja käyttämättä, lisäksi osalla ei ole varaa ylläpitää laitteita tai nettiyhteyksiä. Sama käy myös esimerkiksi kielitaidolle, jos sitä ei pääse ylläpitämään työttömyysaikana.

Hankkeen kautta olemme pyrkineet poistamaan näitä esteitä. Olemme työskennelleet nuoren kanssa etsien ja nimeten nuoren vahvuuksia ja osaamisia, olemme laatineet CV:itä ja työhakemuksia, välillä lähes tyhjästä. Olemme tsempanneet nuoria työelämään, jokaista hänen oman tavoitteensa mukaisesti. Meillä on myös mahdollisuus toimia rinnallakulkijana, tukena ja turvana työhön liittyvissä asioissa nuoren rinnalla, hänen päästyään työllistymisen kynnyksen yli. Voimme toimia myös työelämän ja nuoren välillä tulkkina, jos se on nuorelle ok.

Summa summarum: pääkaupunkiseudulle tarvittaisiin riittävästi pieniä, kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Lisäksi tarvittaisiin nuorisoystävällisiä työnantajia, jotka tarjoaisivat nuorille mahdollisuuden päästä työelämään matalalla kynnyksellä ja tukea työelämätaitojen oppimiseen. Tehdystä työstä tulisi saada myös asianmukainen korvaus ja työajan tulisi olla kokoaikainen. Nuoruus elämänvaiheena on ihanaa, mutta samalla haastavaa ja pelottavaa. Koemme, että meidän tehtävämme rinnallakulkijoina on myös tuoda esille yhteiskunnassa vallitsevia esteitä ja haasteita kaiken kansan kuuluville sekä kaataa niitä yksi kerrallaan.

Anna Mattila, rinnallakulkija

Liittyvät sisällöt

Kaikki kategoriassa Rinnalla kulkien