Vantaan ratikka: Lahdentien siirto
Kaavalla osoitetaan riittävä tila Vantaan ratikalle Kyytitiellä sekä Kaskelan raitiotiepysäkille, joka sijoittuu Kyytitielle Lahdentien risteyksen läheisyyteen.
Vantaan ratikka: Veromies, itä
Nro 002465 – Asemakaavoitetaan tila infrastruktuurille ja siihen liittyvälle katuympäristölle Tikkurilantiellä ja Rälssitiellä sekä uudella Rälssikujalla.
Hakunilaan Raudikkokujalle uusia kerrostaloja
Asuinkerrostaloja on asemakaavoitettu olemassa olevien kerrostalojen pysäköintitonteille ja tonteiksi muutettaville katualueille.
Länsimäen kaavarunko ohjaa keskustan kasvua ja laajenemista
Kaavarunko tarkastelee Länsimäen kehitystä vuoteen 2045 asti. Täydennysrakentamiseen soveltuvia paikkoja kartoitetaan ja pyritään ohjaamaan uutta rakentamista.
Aviapolis-aseman viereen rakennetaan asuntoja ja palveluja
Asemakaava mahdollistaa Avia-aukion pohjoispuolelle kerrostaloja eli kodin noin tuhannelle asukkaalle. Aukion laidalle rakennetaan myös liike- ja palvelutiloja.
Kaupungin tukikohta Koisotiellä laajenee
Kaupungin tukikohta sijaitsee osoitteessa Koisotie 7. Asemakaavaa muutetaan vastaamaan olemassa olevaa tilannetta ja tukikohdan tarpeita.
Kivistön kirkon kortteleissa yhdistetään seurakunnan toiminta ja asuminen
Kivistön kirkon korttelit säilyvät osittain kirkkojen ja muiden seurakunnallisten rakennusten kortteleina. Osaan asemakaavoitetaan asuintaloja.
Asolanväylältä liittymä Elmon urheilupuistoon ja liiketila Valtimotielle
Nro 721400 - Koivukylässä asemakaava mahdollistaa ajoliittymän Asolanväylältä Elmon liikuntapuiston pysäköintialueelle ja kaupan Valtimotien pohjoispuolelle.
Okmetic laajentaa Koivuhaassa
Okmetic Oy on hakenut asemakaavan muutosta siten, että Piitie 2:n kiinteistön rakennusoikeuden määrä kaksikertaistuisi nykytilanteesta.
Vantaan ratikka: Hakunilanmäki
Nro 002452 - Kaavalla osoitetaan tila Vantaan ratikalle Hakunilantiellä sekä Hepokujan raitiotiepysäkille, joka sijoittuu Hepokujan ja Hevoshaanpolun välille.