Yksityisen hoidon tuki
Perhe voi saada yksityisen varhaiskasvatuksen maksua varten yksityisen hoidon tukea Kelasta. Tukea voidaan maksaa heti vanhempainrahakauden päätyttyä.
Hoitajan palkkaaminen kotiin
Perhe voi palkata hoitajan kotiinsa kotihoidon tai yksityisen hoidon tuella. Hoitajan voi palkata myös yhdessä toisen perheen kanssa.
Yleislinjan lukiokoulutus
Lukiossa opiskellaan monipuolisesti erilaisia oppiaineita. Lukiokoulutus kestää noin 2-4 vuotta ja käsittää vähintään 75 kurssia / 150 opintopistettä.
Yleisurheilukentät
Vantaan yleisurheilukentillä pääsee harrastamaan monipuolisesti erilaisia kenttälajeja.
Ympäristöluvat ja -ilmoitukset
Ympäristönsuojelulain, jätelain, vesilain, vesihuoltolain, maankäyttö- ja rakennuslain 161 a §:n ja maa-aineslain sekä Vantaan ympäristönsuojelumääräysten mukaisten asioiden luvat.
Ilta- ja ympärivuorokautinen hoito
Ilta- ja ympärivuorokautista hoitoa järjestetään perheille, jotka tarvitsevat molempien vanhempien/vanhemman työn tai iltaopiskelun vuoksi lapselleen hoitoa myös iltaisin tai öisin.
Perusopetukseen valmistava opetus
Valmistavaa opetusta tarjotaan lapsille ja nuorille, jotka eivät osaa riittävästi suomen kieltä, jotta he voisivat opiskella suomenkielisessä opetusryhmässä. Valmistavan opetuksen ryhmissä opiskellaan suomen kieltä sekä koulussa opetettavia oppiaineita oppilaan taitotasojen mukaisesti.
Etsivä nuorisotyö
Vantaan etsivä nuorisotyö tarjoaa apua ja tukea erilaisissa elämäntilanteissa koulutuksen ja työn ulkopuolella oleville 15 - 28- vuotiaille vantaalaisille nuorille.
Yksilövalmennus
Yksilövalmennus on tarkoitettu 18-29v. vantaalaisille, joilla ei ole työ- ja opiskelupaikkaa.
Päiväkotiruokailu
Ruokailun tavoitteena päiväkodissa tai esiopetuksessa on tarjota lapselle ravitsemussuositusten mukaista, täysipainoista ja maistuvaa ruokaa. Ruoka tarjotaan jokaisena lapsen päiväkoti- tai esiopetuspäivänä. Ruokailu varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa on maksutonta.