Leinelän päiväkodin tutkimuksia jatketaan keväällä / Tiedote 7.2.2025
Päiväkodissa tehtiin tutkimuksia tammikuussa. Päiväkoti on valmistunut vuonna 2010. Päiväkodin tilat katselmoitiin sisältä ja ulkoa. Lisäksi tehtiin kosteuskartoitus sekä tarkempia kosteusmittauksia. Lattiapintojen kosteudet olivat pääosin normaalilla tasolla. Yhdessä tilassa todettiin pienikokoinen
Leinelän päiväkodin ajankohtaisia asioita sisäilmasta / Tiedote 27.11.2024
Vantaan kaupungin sisäilma-asiantuntijat kävivät kierroksella Leinelän päiväkodissa 12.11.2024. Käynnillä tehtiin havaintoja ja kartoitettiin tutkimustarvetta. Päiväkodin lepohuoneisiin asennetaan mittalaitteita, joiden avulla asiantuntijat voivat etänä seurata sisäilman olosuhteita. Lisäksi
Länsimäen koulun tutkimustuloksia on valmistunut / Tiedote 4.12.2024
Länsimäen koululla tehtiin rakennuksen kuntoon ja talotekniikan toimintaan liittyviä tutkimuksia viime talvena. Näistä tuloksista on kerrottu huhtikuun tiedotteessa.
Malminiityn päiväkodissa tehdään kuntotutkimuksia / Tiedote 9.12.2024
Malminiityn päiväkodissa (Uusiniitynkuja 3) tehdään kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus sekä lämpökuvaus. Tutkimusten tarkoituksena on saada ajantasainen kuva rakennuksen kunnosta ja korjaustarpeista.
Näätäpuiston päiväkodin tutkimuksen tuloksia / Tiedote 13.11.2024
Näätäpuiston päiväkodissa on alkamassa osakorjaukseen liittyvä korjaussuunnittelu. Tavoitteena on, että korjaus päiväkodissa voisi alkaa alkuvuodesta 2025. Korjauksen sisällöstä ja aikataulusta tiedotetaan myöhemmin.
Näätäpuiston päiväkodin korjaustyöt alkavat tammi-helmikuun 2025 vaihteessa /Tiedote 16.12.2024
Näätäpuiston päiväkodin rakennuksessa alkavat korjaustyöt tammi-helmikuun vaihteessa. Korjaukset valmistuvat kesän 2025 aikana, valmistumisajankohta tarkennetaan kevään aikana.
Rajakylän vanhan koulurakennuksen tutkimukset valmiit / Tiedote 8.11.2025
Rajakylän koulussa vanhan koulurakennuksen rakenteiden ja sisäilman tilannetta ja rakenteiden korjaustarvetta on selvitetty kesän ja alkusyksyn aikana.
Simonmetsän päiväkodissa tutkimukset pääosin valmiit / Tiedote 25.11.2024
Simonmetsän päiväkodissa on tehty kesän ja alkusyksyn aikana rakenteellisia tutkimuksia. Tutkimuksissa on selvitetty rakenteiden kuntoa ja korjaustarvetta, rakenteiden tiiveyttä ja aiempien tiivistysten toimintaa, korjausten laajuutta ja nykytilannetta kokonaisuudessaan.
Vartiokujan päiväkodissa sisäilman olosuhteet ovat hyvällä tasolla / Tiedote 21.1.2025
Päiväkotiin asennettiin syyskuussa mittalaitteita, jotka keräävät tietoa sisäilman olosuhteista.
Veromäen koulussa keittiön ja ruokalan tiloja tutkittu / Tiedote 26.11.2024
Veromäen koulussa on tutkittu päärakennuksen ruokalatilan lattiarakenteita. Tutkimuksia laajennettiin myös keittiön pintarakenteisiin ja keittiön päällä olevaan vesikattorakenteeseen.