Puutarhatien päiväkoti Koivuhakaan
Osoitteeseen Puutarhatie 43 kaavoitetaan 2-3-kerroksinen päiväkoti 168 lapselle. Työn yhteydessä tarkastellaan myös päiväkodin laajennusvaran ja/tai alakoulun tai alakoulun alimpien luokkien sijoittumista kaava-alueelle. Rakennukset sovitetaan pientalovaltaiseen ympäristöön sekä keskuspuiston maisemaan.
Sijanti
Kaavamuutosalue sijaitsee Koivuhaassa osoitteessa Puutarhatie 43, Tikkurilan keskuspuiston länsireunalla. Alue rajautuu lännessä Puutarhatiehen, pohjoisessa rakentamattomaan toimitilakäyttöön kaavoitettuun korttelialueeseen, idässä Tikkurilan keskuspuistoon ja etelässä Kaunokkitien ja Lehtikujan varren omakotitaloihin. Kaavoitettava tontti on tällä hetkellä kaupungin omistuksessa olevaa, puistoksi kaavoitettua aluetta.
Mitä alueelle suunnitellaan?
Asemakaavoituksen tavoitteita ovat rakennuksen sovittaminen pientalovaltaiseen ympäristöön sekä keskuspuiston maisemaan siten, että päiväkoti ja mahdollinen koulurakennus muodostavat luontevan osan Koivuhaan arjen ympäristöstä.
Tavoitteena on mahdollistaa uuden päiväkodin rakentaminen Tikkurilan suuralueen kasvavan väestön tarpeisiin. Kaavamuutos mahdollistaa 2-3-kerroksisen päiväkodin rakentamisen 168 lapselle. Kaavatyön yhteydessä tarkastellaan myös päiväkodin laajennusvaran ja/tai alakoulun tai alakoulun alimpien luokkien sijoittumista kaava-alueelle, jolloin rakentamisen laajuus kasvaa. Kaavoitustyön aikana selvitetään mahdollisuuksia puurakentamiseen ja muihin resurssiviisausratkaisuihin.
Kaavoituksessa on todettu virkistysyhteystarve Puutarhatieltä Tikkurilan keskuspuistoon. Osa alueesta varataan jatkossakin viheralueeksi.
Mielipiteet
Mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta (OAS) 16.5.2023 mennessä Kirjaamoon, mielipiteiden jättöaikaa on jatkettu (kirjaamo@vantaa.fi tai PL 1100, 01030 Vantaan kaupunki). Mainitkaa viestissänne kaavan numero.