Henkilötiedot kaupunkikulttuurilautakunnan myöntämien avustusten käsittelyssä
EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisesti henkilölle on annettava tieto, jos hänen henkilötietojaan kirjataan johonkin henkilörekisteriin. Henkilötietoja ovat muun muassa nimi- ja osoitetiedot. Rekisteröidylle on myös kerrottava henkilötietojen käsittelyn tarkoituksesta, mihin tietoja säännönmukaisesti luovutetaan ja rekisteröidyn oikeuksista.
Tässä asiakirjassa kerrotaan, millä tavoin Vantaan kaupunki käsittelee henkilötietoja kaupunkikulttuurilautakunnan myöntämien avustusten käsittelyssä. Kaupunkikulttuurilautakunta myöntää kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoavustukset, paikallisen kansalaistoiminnan avustukset sekä hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen avustukset.
Mihin tarkoitukseen henkilötietoja käsitellään?
Avustusten hakijoilta kerätään ne henkilötiedot, jotka ovat välttämättömiä avustusten käsittelemiseksi. Käsittelyyn ja hallinnointiin kuuluvat mm. avustusten myöntämisedellytysten arviointi, päätösvalmistelu, päätösten tiedoksianto ja tiedotus, avustusten maksatus, avustusten käytön valvonta ja mahdollinen takaisinperintä sekä muut näihin toimiin liittyvät tehtävät.
Mihin henkilötietojen käsittely perustuu?
Henkilötietojen käsittely on tarpeen yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseksi sekä rekisterinpitäjälle kuuluvan julkisen vallan käyttämiseksi.
Käsittelyn oikeusperusteet:
EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (2016/679) 6 artiklan 1 kohdan e alakohta
Mitä henkilötietoja avustusten käsittelyssä kerätään ja keneltä tiedot saadaan?
Avustusten käsittelyssä kerätään seuraavat tiedot: hakijan yhteyshenkilöiden, hallitusten puheenjohtajien, taloudesta vastaavien nimet, sähköpostiosoitteet, hakijan osoite ja puhelinnumerot sekä tilintarkastajien nimet ja puhelinnumerot sekä avustuksien maksamista varten yhteyshenkilön henkilötunnus, mikäli ei ole y-tunnusta tai rekisterinumeroa. Tiedot saadaan hakijalta tai tämän lailliselta edustajalta.
Onko henkilötietojen antaminen välttämätöntä?
Kyllä. Pyydettyjen henkilötietojen antaminen on välttämätöntä, jotta avustushakemus voidaan käsitellä.
Luovutetaanko henkilötietoja eteenpäin?
Tietoja voidaan luovuttaa vain sen henkilön suostumuksella, jonka tiedoista on kyse tai jos laki velvoittaa luovuttamaan tiedot. Tietoja ei koskaan luovuteta ulkopuolisille tahoille markkinointitai muihin kaupallisiin tarkoituksiin.
Millä tavoin henkilötiedot on suojattu?
Henkilötietojen tietoturva ja tietosuoja on varmistettu erilaisin teknisin ja organisatorisin toimenpitein. Henkilötietoja saavat esimerkiksi käsitellä vain ne henkilöt, jotka tarvitsevat tietoja työ- tai virkatehtäviensä hoitamiseksi ja vain siinä laajuudessa, kuin yksittäinen tehtävä sitä edellyttää. Henkilökunnalla on myös salassapito- ja vaitiolovelvollisuus, joka jatkuu työ- ja virkasuhteen päättymisen jälkeen.
Siirretäänkö henkilötietoja EU- tai ETA-alueen ulkopuolelle?
Tapauksissa, joissa henkilötietojen käsittelijä käsittelee henkilötietoja Vantaan kaupungin lukuun, asianmukaisesta tietoturvan ja tietosuojan tasosta on sovittu käsittelijän kanssa tehdyssä sopimuksessa. Pääsääntöisesti tietoja käsitellään vain EU:n tai ETA:n alueella, mutta käsittelijä voi siirtää tietoja myös EU:n tai ETA:n ulkopuolelle. Siirto on kuitenkin sallittu vain, kun siirto täyttää sille tietosuojalainsäädännössä ja sopimuksessa asetetut vaatimukset, joilla varmistetaan riittävä henkilötietojen suojan taso.
Miten kaupunki toimii tietoturvaloukkauksen sattuessa?
On mahdollista, että suojauksesta huolimatta henkilötiedot voivat poikkeustapauksessa joutua tietoturvaloukkauksen kohteeksi sekä ulkopuolisen haltuun. Näissä tilanteissa Vantaan kaupunki ryhtyy välittömästi toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi ja tekee tarvittavat ilmoitukset kansalliselle tietosuojavaltuutetulle ja rekisteröidyille. Vantaan kaupunki ilmoittaa loukkauksesta tietosuojavaltuutetulle ilman aiheetonta viivytystä heti ja mahdollisuuksien mukaan 72 tunnin kuluessa loukkauksen ilmitulosta, paitsi jos loukkauksesta ei todennäköisesti aiheudu rekisteröidyn oikeuksiin ja vapauksiin kohdistuvaa riskiä.
Mikäli loukkaus todennäköisesti aiheuttaa korkean riskin rekisteröityjen oikeuksille ja vapauksille, Vantaan kaupunki ilmoittaa loukkauksesta rekisteröidyille ilman aiheetonta viivytystä. Tällöin kaupunki ilmoittaa tietojen vuotamisesta niille rekisteröidyille, joiden tietoihin tietoturvaloukkaus kohdistuu. Jos tietovuoto koskee suurta ihmisjoukkoa, eikä asia vaadi rekisteröidyiltä välittömiä toimenpiteitä, tietoturvaloukkauksesta voidaan ilmoittaa myös yleisellä tiedotteella.
Kuinka pitkään tietoja säilytetään?
Tiedot säilytetään ja hävitetään Vantaan kaupungin tiedonohjaussuunnitelman mukaisesti. Tiedonohjaussuunnitelmassa määritellyt asiakirjojen säilytysajat perustuvat lainsäädäntöön, Kansallisarkiston (ent. Arkistointilaitos) määräyksiin pysyvästi säilytettävistä asiakirjoista sekä Kuntaliiton suosituksiin määräajan säilytettävistä asiakirjoista. Säilytysajan päätyttyä tiedot hävitetään. Avustuksia koskevien asiakirjojen säilytysaika on 10 vuotta.
Käytetäänkö tietoja profilointiin tai automaattiseen päätöksentekoon?
Tietoja ei käytetä profilointiin tai automaattiseen päätöksentekoon.
Mitä oikeuksia rekisteröidyllä on ja miten oikeuksia voi käyttää? Kuinka kauan asian käsittely kestää?
Rekisteröidyllä tarkoitetaan luonnollista henkilöä, jonka henkilötietojen käsittelystä on kyse. Rekisteröidyllä on käsittelyperusteesta riippuen oikeus
- tarkastaa, mitä tietoja käsitellään
- vaatia virheellisten tai epätarkkojen tietojen oikaisemista
- vaatia tietojen poistamista
- vaatia tietojen käsittelyn rajoittamista
- vastustaa tietojen käsittelyä
- oikeus saada tiedot ja siirtää ne toiselle rekisterinpitäjälle sekä peruuttaa antamansa
- suostumus milloin tahansa, jos käsittely perustuu suostumukseen.
Tarkastuspyyntö tehdään erillisellä lomakkeella, joka on saatavilla vantaa.fi -sivustolta ja Vantaainfoista. Mikäli haluat käyttää rekisteröidyn muita oikeuksia tai kysyä lisätietoja henkilötietojen käsittelystä, olethan yhteydessä alla kohdassa 15 mainittuun yhteyshenkilöön. Laissa säädetyt edellytykset oikeuksien käyttämiseksi tarkistetaan tapauskohtaisesti. Oikeuksien käyttäminen voi edellyttää henkilöllisyyden todistamista.
Vantaan kaupunki toteuttaa pyydetyt toimenpiteet ilman aiheetonta viivytystä mutta kuitenkin viimeistään kuukauden kuluessa pyynnön vastaanottamisesta. Määräaikaa voidaan tarvittaessa jatkaa enintään kahdella kuukaudella ottaen huomioon pyyntöjen monimutkaisuus ja määrä. Jos määräaikaa jatketaan, Vantaan kaupunki ilmoittaa viivästymisestä ja sen perusteesta pyynnön esittäjälle kuukauden kuluessa pyynnön vastaanottamisesta.
Onko rekisteröidyn oikeuksien käyttö maksullista?
Oikeuksien käyttäminen on lähtökohtaisesti maksutonta. Vantaan kaupunki voi kuitenkin periä pyynnön toteuttamisesta hallinnollisia kustannuksia vastaavan kohtuullisen maksun tai kieltäytyä suorittamasta pyydettyä toimenpidettä, jos rekisteröidyn pyynnöt ovat ilmeisen perusteettomia tai kohtuuttomia ja jos niitä esitetään toistuvasti. Jos pyynnön toteuttamisesta aiotaan periä maksu, Vantaan kaupunki on yhteydessä pyynnön esittäjään ennen pyynnön toteuttamista. Mikäli Vantaan kaupunki kieltäytyy suorittamasta pyydettyä toimenpidettä, pyynnön esittäjälle ilmoitetaan kirjallisesti kieltäytymisen perusteet sekä tieto mahdollisuudesta saattaa asia tietosuojavaltuutetun käsiteltäväksi ja käyttää muita oikeussuojakeinoja.
Miten voin tehdä valituksen valvontaviranomaiselle?
Jos epäilet, että henkilötietojasi käsitellään lainvastaisesti, voit tehdä valituksen valvontaviranomaiselle siinä EU:n jäsenvaltiossa, jossa vakituinen kotipaikkasi tai työpaikkasi on tai jossa katsot säännösten rikkomisen tapahtuneen. Suomessa valvontaviranomainen on tietosuojavaltuutettu.
Lisätietoa ja ohjeita valituksen tekemiseen saat tietosuojavaltuutetun toimiston verkkosivuilta ja puhelinneuvonnasta:
Tietosuojavaltuutetun toimisto / www.tietosuoja.fi
Käyntiosoite: Ratapihantie 9, 00520 Helsinki
Postiosoite: PL 800, 00521 Helsinki
Sähköposti: tietosuoja(at)om.fi
Puhelin (vaihde): 029 566 6700
Puhelin (neuvonta yksityishenkilöille): 029 566 6777
Mistä voin pyytää lisätietoja ja kuka on rekisterinpitäjä?
Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä saat alla mainitulta yhteyshenkilöltä. Otathan ystävällisesti huomioon, että sähköposti ei ole turvallinen väline henkilötietojen käsittelyyn, joten ethän lähetä esimerkiksi henkilötunnusta tai arkaluonteista tietoa sähköpostilla.
Yhteyshenkilöt
Reeli Karimäki, kulttuuripäällikkö
etunimi.sukunimi(at)vantaa.fi
puh. 040 5241403
Silkkitehtaantie 5 C, 01300 Vantaa
Anton Ahonen, liikuntapäällikkö
etunimi.sukunimi(at)vantaa.fi
puh. 040 620 2897
Silkkitehtaantie 5 C, 01300 Vantaa
Taina Saarenpää, verkostopäällikkö (nuoriso)
etunimi.sukunimi(at)vantaa.fi
puh. 040 523 4744
Silkkitehtaantie 5 C, 01300 Vantaa
Marjo Nurminen, yhteisöpäällikkö (kirjasto ja asukaspalvelut)
etunimi.sukunimi(at)vantaa.fi
puh. 043 825 3315
Silkkitehtaantie 5 C, 01300 Vantaa
Rekisterinpitäjä on Vantaan kaupungin kaupunkikulttuurilautakunta. Rekisterinpitäjän ja Vantaan
kaupungin tietosuojavastaavan yhteystiedot löydät alta:
Rekisterinpitäjä
Vantaan kaupunki
Kaupunkikulttuurilautakunta
Y-tunnus 0124610-9
Asematie 7, 01300 Vantaa
Tietosuojavastaava
Mikael Valtomaa, lakimies
etunimi.sukunimi(at)vantaa.fi
puh. 040 071 3358
Kirjaamo
Postiosoite: PL 1100, 01030 Vantaan kaupunki
Käyntiosoite: Tikkurilan Vantaa-info, Dixi, Ratatie 11,
2. krs, 01300 Vantaa.
Puhelin (vaihde): 09 839 11
Faksi 09 8392 4163, sähköposti: kirjaamo(at)vantaa.fi