Kohderyhmä: Asukkaat

Vantaa edistää kaupungin asukkaiden hyvinvointia ja asukkaat voivat vaikuttaa kaupungin palveluihin sekä toimintaan monin tavoin.

Leinelässä lapset opettelevat pyöräilemään päiväkodin liikennekaupungissa

Uutinen

Pyöräilyn opetteleminen on hauskaa ja hyödyllistä. Leinelän päiväkodissa lapset saavat harjoitella pyöräilemistä ihan omassa liikennekaupungissa.

Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

Reittiopas kertoo nyt myös yhteydet Sipoonkorven kansallispuistoon Hop-On Hop-Off –bussilla

Uutinen

Reittiopas kertoo nyt myös yhteydet Sipoonkorven kansallispuistoon Hop-On Hop-Off -bussilla. Linja tarjoaa lauantaisin ja sunnuntaisin hyvät jatkoyhteydet Mellunmäen metroasemalta, Tikkurilan juna-asemalta sekä Nikkilästä kansallispuistoon.

Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

Vantaan kirjastot ja koulut tekevät yhteistyötä myös kesällä

Artikkeli

Aiemman kesällä järjestetyn puistoruokailun jälkeen Vantaan kirjastoilla riittää ohjelmaa ennen koulujen alkua. Vantaan kirjastojen kesäkampanja on käynnissä vielä koulujen alkuun saakka. Sen avulla vantaalaiset lapset ja nuoret saavat intoa omaan lukuharrastukseen muuan muassa kirjavinkkien avulla.

Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

Hyvinvointisuunnitelman 2023–2025 tavoitteena on edistää kaikkien kaupunkilaisten hyvinvointia

Uutinen

Vantaan hyvinvointisuunnitelman tavoitteina on muun muassa vantaalaisten hyvinvoinnin edistäminen ja hyvinvointierojen kaventaminen.

Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

Kuka ansaitsee Vantaan kulttuuripalkinnon − ehdota suosikkiasi 16.7. mennessä 

Uutinen

Vantaan kaupunki jakaa vuosittain kaksi kulttuuripalkintoa.

Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

10 kysymystä kumppaniurheilijalle — esittelyssä Timo Averjanov

Uutinen

10 kysymystä kumppaniurheilijalle -sarja esittelee Vantaan kaupungin kumppaniurheilijat. Seuraavana esittelyvuorossa on pöytätenniksen pelaaja Timo Averjanov.

Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

Miten mukaan palveluntarjoajaksi

Sisältösivu

Harrastusten Vantaa etsii toimijoita! Tavoitteena on tarjota kaikille vantaalaisille peruskoululaisille mahdollisuus mieluisaan ja ilmaiseen harrastukseen.

Kohtaamispaikkojen työntekijät ovat tärkeitä rinnalla kulkijoita ja tukijoita

Blogi Vantastinen

Lapsiperheiden avoimissa kohtaamispaikoissa tehdään merkityksellistä työtä perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi.

Turvallisuus, hätänumero ja ohjeet vaaratilanteissa

Sisältösivu

Kerromme näillä sivuilla selkokielellä, miten voi varautua vaara- tai hätätilanteisiin. On tärkeä tietää, mihin pitää olla yhteydessä ja mistä saa apua.

Lue käyttövedestä ja jätteistä selkokielellä

Sisältösivu

Kerromme selkokielellä Vantaan alueen vesihuollosta ja jätteistä. Helsingin seudun ympäristöpalvelut eli HSY toimittaa vesijohtoverkoston välityksellä puhdasta vettä asukkaille. Jätevedet poistetaan viemäriverkoston kautta.