Kohderyhmä: Asukkaat
Vantaa edistää kaupungin asukkaiden hyvinvointia ja asukkaat voivat vaikuttaa kaupungin palveluihin sekä toimintaan monin tavoin.
Kuntavaalien tulos vahvistettu
Keskusvaalilautakunta kokoontui keskiviikkona 16.6.2021 käsittelemään Vantaan kuntavaalitulosta. Vaalien tulos on nyt vahvistettu – valittuihin ei tullut muutoksia.
Erikoiset paikat Vantaalla: Allun Grilli
Moottoriurheiluravintola Allun Grillillä pääsee ruokailun lomassa heittäytymään sinivalkoisiin formulamuistoihin.
15.6.2021 ensi-illassa Vaskivuoren lukion musikaali The Addams Family
The Addams Family on älykäs koko perheen goottihenkinen komediamusikaali, joka nostaa esiin kipeitä aiheita ja osuu paikka paikoin hyvinkin syvälle.
Vantaa sai uudet valtuutetut – äänestysprosentti 48,4
Kuntavaaleissa 2021 Vantaan kaupunginvaltuustoon nousi 31 uutta kaupunginvaltuutettua. Paikkansa uusi 36 valtuutettua.
Aittanäyttely kertoo kartanon palvelusväen elämästä
Håkansbölen kartanon aittaan avataan Vantaan kaupunginmuseon näyttely lauantaina 12.6. Näyttely kertoo, millaista kartanoelämä oli palvelusväen näkökulmasta.
Vuoden 2022 talouden kehys valtuuston käsittelyyn
Koronan aiheuttamasta epävarmasta tilanteesta huolimatta kaupunki jatkaa vastuullista kasvua: palveluita kehitetään ja uusia investointeja tehdään.
Tikkurilan hyvinvointikeskuksen tarveselvitys kaupunginhallituksessa
Vantaan kaupunginhallitus käsittelee kokouksessaan 15.6. Tikkurilan hyvinvointikeskuksen tarkistetun tarveselvityksen hyväksymistä ja Tikkurilan kaavarunko 2020 –luonnosta.
Vaalipäivä kutsuu sunnuntaina uurnille – näin äänestät turvallisesti
Koronapandemian vuoksi vaalijärjestelyjä on käyty huolellisesti läpi terveysturvallisen äänestämisen kannalta.
Vaalikoneet auttavat kartoittamaan myös Vantaan kuntavaaliehdokkaita
Vaalikoneiden lisäksi ehdokkaisiin ja puolueisiin kannattaa tutustua esimerkiksi nettisivujen ja somen kautta.
Vantaan matonpesupaikat ovat jälleen avoinna läpi kesän
Matonpesukausi on taas alkanut, ja Vantaan matonpesupaikat ovat jälleen kaikkien kaupunkilaisten vapaasti käytettävissä koko kesän ajan.