Kohderyhmä: Asukkaat

Vantaa edistää kaupungin asukkaiden hyvinvointia ja asukkaat voivat vaikuttaa kaupungin palveluihin sekä toimintaan monin tavoin.

Yhteislaulua kotisohvalta – Nauti musiikista, missä ikinä oletkin!

Uutinen

Nyt voit osallistua yhteislauluun mukavasti kotisohvalta! Maksuttomissa tilaisuuksissa lauletaan tuttuja kansanlauluja ja maakuntalauluja Noora Salmen johdolla, ja mukaan pääsee helposti YouTuben kautta.

Osallistu Muuran katusuunnitteluun vastaamalla kyselyyn 13.10. mennessä

Uutinen

Tutustu Muuran kaupunkikylien toisen osan katusuunnitelmaluonnoksiin havainnevideon avulla, ja vastaa suunnitelmia koskevaan kyselyyn 13.10.2024 mennessä.

Aviapoliksen suuralue

Vastaa Vantaan kaupungin turvallisuuskyselyyn

Uutinen

Vantaan kaupunki toteuttaa turvallisuuskyselyn, jonka tuloksia hyödynnetään paikallisen turvallisuustyön toimenpiteiden suunnittelussa ja kohdentamisessa.

Vantaa kehittää ja rakentaa tulevaisuuttaan – “Vuonna 2025 ratikan osalta painetaan kaasua”

Uutinen

Vantaan kaupunginjohtaja Pekka Timonen on julkaissut budjettiesityksensä vuodelle 2025. Menokasvun hillintä on ensi vuoden talousarvion keskeinen painopiste. Ennusteiden mukaan kaupungin kasvu jatkuu ja Vantaa tulee toteuttamaan tärkeitä elinvoimaa lisääviä investointeja.

Video: Näin Pekka Timonen kiteyttää budjettiesityksensä

Artikkeli

Vantaan kaupunginjohtaja Pekka Timonen tiivistää videolla budjettiesityksensä. Katso talousarvioesityksen avainkohdat reilussa minuutissa.

Reilun kaupan viikko muistuttaa ostosvalintojen tärkeydestä

Uutinen

Vuosittaisen Reilun kaupan viikon tarkoituksena on muistuttaa kaikkia suomalaisia Reilun kaupan olemassaolosta ja siitä, miten kukin meistä voi vaikuttaa omilla ostosvalinnoillaan reilumpaan kaupankäyntiin. Vantaa on ollut Reilun kaupan kaupunki jo vuodesta 2015 lähtien, ja tänäkin vuonna Vantaa on

Vantaan väkiluku ylitti 250 000

Uutinen

Vantaan väestö ylitti elokuussa 2024 neljännesmiljoonan rajan. Kaupunkiin muuttaa erityisesti nuoria niin kotimaasta kuin ulkomailta.

Kerro näkemyksesi asuinalueesi päihdetilanteesta

Uutinen

Päihdetilannekyselyllä kartoitetaan Vantaan asukkaiden näkemyksiä asuinalueensa päihdetilanteesta. Ajantasaisen tiedon avulla pyritään kohdentamaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimia kullakin alueella.

Suurlähetystöjen edustajat tutustuivat Vantaaseen

Uutinen

Vantaalla järjestettiin 20.9.2024 ensimmäistä kertaa tutustumistilaisuus Suomessa sijaitsevien ulkovaltojen edustustoille. Paikalla oli suurlähettiläitä ja muita suurlähetystöjen edustajia yli 40 edustustosta.

SMILE-hankkeen syksy Myyrmäki-Martinlaaksossa – harrastusinfoja, naisten työnhakupaja, uusien asukkaiden kuukausi-infoja

Uutinen

Tutustu päivittyvään listaukseen SMILE-hankkeen syksyn toiminnasta. Jatkamme kokeiluja Kilterin koulun, Martinlaakson koulun, asukkaiden ja järjestöjen kanssa. Ota päivämäärät talteen ja lue muunkielisiä perheitä onnistuneesti yhteen kokoavasta SMILE-toiminnasta.

Myyrmäen suuralue