Kohderyhmä: Opiskelijat
Kiusaamiseen puuttumisen erityisasiantuntija: “Haluan olla turvallinen rinnalla kulkija vaikeissa tilanteissa”
Miten rakennetaan turvallisempia oppimisympäristöjä ja tuetaan lapsia haastavissa tilanteissa? Vantaan kaupungin kiusaamiseen puuttumisen erityisasiantuntija Anna Surakka tekee työtä, jossa yhdistyvät tutkimustieto, ihmisten kohtaaminen ja vahva halu vaikuttaa lasten hyvinvointiin.
Töissä Vantaan työllisyyspalvelussa: ”Luottamusta, kehitystä ja yhdessä tekemistä”
Moniammatillinen yhteistyö, rohkea kehittäminen ja lämmin työyhteisö tekevät työstä merkityksellistä. Työllisyyspalveluiden palveluesihenkilö Hanna Iso-Metsälä kertoo, miten luottamus, jatkuva oppiminen ja yhteinen tavoite näkyvät arjessa Vantaan työllisyyspalveluissa, erityisesti nuorten
Pitkä ura Vantaalla ja intohimo varhaiskasvatukseen – Nina Thurin viihtyy työnsä ytimessä
Yli 30 vuotta Vantaan kaupungilla työskennellyt Nina Thurin tietää, miten suuri merkitys varhaiskasvatuksella on lapsen tulevaisuudelle. Kieli- ja kulttuurikoordinaattorina hän tukee päiväkotien henkilöstöä, kohtaa perheitä ja kehittää monikielistä varhaiskasvatusta yhdessä kollegoidensa kanssa.
Vantaan Kesälava Myyr York Parkissa elokuussa – ilmaiskonsertteja ja loppukesän tunnelmaa
Myyrmäen monivuotinen perinne Vantaan Kesälava Myyr York Parkissa 6.–30.8.2026.
Håkansbölen kartanomuseon avajaisviikon ohjelmassa kunnialaukauksia, empirepukuja ja herrasväen charmia
Kaksikymmentä vuotta ruususenunta uinunut kartanon päärakennus avataan täysin remontoituna yleisölle. Håkansbölen kartanomuseon avajaisviikko on täynnä elämyksiä 10.–14.6.2026.
Vantaan lukioihin ja Variaan valittiin yhteishaussa 2405 uutta opiskelijaa
Kevään 2026 yhteishaun tulokset ovat saapuneet Vantaan oppilaitoksiin! Yhteensä 2405 hakijaa sai opiskelupaikan Vantaan kaupungin lukioista ja Vantaan ammattiopisto Variasta.
Aviapoliksen lukio on harvinaisuus Suomessa – 4.6. juhlittiin harjannostajaisia
Vantaan Aviapoliksen lukion työmaalla vietettiin harjannostajaisia 4.6.2026. Täysin uusia lukioita perustetaan ja rakennetaan Suomessa erittäin harvoin. ”Korkea vaatimustaso, lämmin ilmapiiri”, tiivistää rehtori Mika Luukkonen tulevan lukiotoiminnan tavoitetta. Aviapoliksen lukio valmistuu 1/2027.
Aviapoliksen lukio valmistautuu historiansa ensimmäiseen lukuvuoteen
Vantaan uuden Aviapoliksen lukion rehtori Mikan haastattelu: "Lukiotoiminnan valmistelut ovat hyvällä mallilla." Opiskelijavalinnat selviävät kesäkuussa ja henkilökuntaa on rekrytty kevään aikana.
Variasta valmistui lähes 700 uutta ammattilaista - katso tästä nimet!
Vantaan ammattiopisto Varian tutkintokoulutuksista valmistui 20.12.2025–29.5.2026 välisenä aikana 673 uutta ammattilaista.
Koulujen päättäjäisviikonlopun vastuullisesta juhlimisesta on hyvä keskustella kotona nuorten kanssa
Koulujen päätös ja kesäloman alku on juhlan arvoinen asia. Suurin osa lapsista ja nuorista juhlii siististi ja vastuullisesti, mutta koska päihteidenkäyttö tyypillisesti lisääntyy päättäjäispäivänä, myös riskit kasvavat ja niihin on hyvä varautua.