MAALIS-KARTSI

kartsi 2c

Rehtorin tervehdys

Olen  ilokseni päässyt seuraamaan 7.-luokkalaisten tunnetaitotunteja, joilla oppilaat ovat työstäneet lyhytelokuvia median sisältöihin ja hyvinvointiin liittyen. Oikeastaan käsiteltävät aiheet ovat olleet sitä pahoinvointia, mitä nettikiusaaminen ja asioiden levittely pahimmillaan voivat aiheuttaa. Lyhytelokuvat toimivat keskustelun herättelijöinä ja muistuttavat siitä, miten tärkeää on ottaa huomioon muut. 

Suurin osa nuorista ja lapsista osaa toimia vastuullisesti ja muut huomioiden sekä arjen kohtaamisissa että verkkokohtaamisissa. Pystymme asettumaan toisen tilanteeseen ja tuntemaan empatiaa. Toisinaan paineet toimia samalla tavalla kuin kaverit kasvaa kuitenkin niin suureksi, että fiksukin lapsi tai nuori saattaa toimia ajattelemattomasti. 

Some-turva on palvelu, jossa nuoret, opettajat  ja vanhemmat saavat tukea nettiasioissa. Sitä on koulussamme käytetty ahkerasti, ja suosittelen edelleen palvelun käyttöä. Palveluun kirjaudutaan puhelinnumerolla. Kartanonkosken koulun aktivointikoodi on 39X5PWMP. Kannattaa käydä kokeilemassa! 

 

Valoa ja iloa maaliskuuhun!

Johanna-reksi

Kuvituksesta vastaavat seiskaluokkalaiset meemien muodossa.

Tulevat tapahtumat

Kahvio (6D) ke 16.3.

Tässä aikataulu ostoksien tekoon:

  • 2 lk  klo 10.55 - 11.20
  • 4 lk  klo 11.20 - 11.45
  • 5 lk  klo 11.45 - 12.00
  • 6 - 9 lk klo 12.00 - 12.30

*Pääsiäisloma 7. - 10.4.

*Kartsin karnevaali 28.4.

*KartsiFest 15.5.

KartsiFest

KartsiFest

Vantaan kaupunkijuhlapäivänä ma 15.5.23 klo 17-22 Kartsilla tapahtuu!

Nimittäin kaikkien aikojen ensimmäiset KartsiFest-festarit, joissa esiintyvät jo mainetta niittäneet koulumme entiset oppilaat bändeineen. Tapahtumaan kootaan yhteen alueen eri toimijoita, joiden toimintaan yleisöllä on mahdollisuus tutustua illan aikana.

 

Tapahtumassa on myös luokilla mahdollisuus varainhankintaan. Lisätietoa lähiaikoina. Varaathan jo illan kalenteriisi. Tiedossa huikea ilta!

NUMENTO

Tuska 2022 -festivaaleilla esiintynyt progemetalliyhtye Numento yhdistelee musiikillisia ääripäitä upeaan naisääneen. Yhtye julkaisi uusimman pitkäsoittonsa “The Vile Entity” lokakuussa 2022. Muun muassa “progepommiksi” tituleerattu Numento ei jätä ketään kylmäksi aggressiivisilla riffeillään, polveilevilla tunnelmillaan ja energisellä live-esiintymisellään.

LVK

Leevi Katila on tällä hetkellä isoimpia DJ-nimiä Helsingin klubeilla ja artistilla on huikeat yli 2 miljoonaa striimausta Spotifyssa.

VAHINKO

on poikabändi koostuen neljästä hahmosta; karismaattinen laulaja Martti Viita-aho, multi-instrumentalistit Miro Räsänen ja Konsta Laaksonen, sekä rumpali Aapo Siponen. Jo viiden vuoden ajan bändi on kirjoittanut yhdessä tekstejä ja tehnyt musiikkia löytääkseen omaa soundia. Lopputuloksessa kuuluu vaikutteita 80-luvulta aina modernimpaan musiikkiin asti. Bändin musiikissa on ominaista samaistuttavat lyriikat, tarttuvat pop-hookit sekä laadukas soundi, joka eroaa pop-musiikin mainstreamista olemalla täyspäinen bändi. “Me olemme VAHINKO. Neljän ihmisen visio, intohimo ja rakkaus musiikkia, ja sen tekemistä kohtaan. Suomen kovin pop-bändi.”

SIDOS

on räväkkää ja groovaavaa meininkiä tuova seitsenhenkinen yhtye, jolta ei energiaa puutu. He tuovat Suomen musaskeneen omanlaista särmää yhdistelemällä räppiä, funkia ja poppia, aina omalla Sidos-twistillä maustettuna. Live-esityksiin kuuluu kunnon show eli hauskoja yllätyksiä, akrobatiaa sekä asujen ja soitintenvaihdoksia, tietenkään unohtamatta hulluja sooloja. Bändille tärkeintä on pitää hauskaa ja se näkyy lavalla!

KIRA KIRKLAND & BAND

Upeaääninen laulaja Kira tarjoilee energisen ja tunteikkaan shown rokahtavan musiikin parissa kahden eri kokoonpanon kanssa. Toisessa bändissä esiintyvät Kartanonkosken koulun viime vuoden päättöluokkalaiset Topi Tengvall, Johannes Hiekkanen, Lauri Pitkänen ja Paavo Vakula.

Toinen bändi koostuu Keski-Vantaan musiikkiopiston opiskelijoista. 

L.A. STEEL

Alex Kallio on multi-instrumentalisti, joka säveltää ja soittaa itse kaikki instrumentit. Livekeikoille hänellä on tarkoitus koota vakituinen kokoonpano, mikä on vielä työn alla. Oletko se mahdollisesti juuri sinä?

Alexin mukana KartsiFesteillä on Kira Kirkland bändin muusikot.

Kartsin karnevaali 28.4.

Perinteinen Kartsin karnevaali lähestyy. Haluaisitko sinä osallistua iloiseen kilpailuun? 

Onko sinulla joku taito, jonka voisit näyttää muille? Voit esimerkiksi tanssia, laulaa, tehdä taikatemppuja tms. Vain mielikuvitus on rajana. Voit esiintyä yksin tai voitte koota pienen porukan esiintymään. Harjoitelkaa esitys omalla ajallanne omatoimisesti. 

Ilmoittakaa halukkuudestanne osallistua Wilma-viestillä tai oman opettajan kautta Anne Tanskaselle mahdollisimman pian, mutta viimeistään ke 19.4. mennessä.

Karsinnat järjestetään viikolla 17. Ilmoitamme karsinta-aikataulut ja -paikan tarkemmin lähempänä kilpailua.  

Varsinainen kilpailu järjestetään juhlasalissa perjantaina 28.4. Juhlassa esiintyvät kaikki jatkoon päässeet oppilaat. 

Terveisin,

Kartsin juhlatyöryhmä 

Liikkuva Kartsi

Lukuvuoden viimeistä Urhea-leiripäivää vietettiin 10.3.  Kartsin seiskat esiintyivät esimerkillisesti ja urheilullisesti koko mukavan päivän ajan. Psyykkisen valmennuksen luennosta sai vinkkejä muuhunkin kuin hyviin urheilusuorituksiin.

Vantaan koripalloturnaukset käynnistyvät. Yläkoulun tytöt pääsevät suoraan kuuden joukkueen lopputurnaukseen Energia Areenalle 17.3.  Poikien alkuturnaus pelataan Kartsilla 23.3. Meille tutut vastustajat ovat Point ja Veromäki.

Alakoulut pelaavat keväällä jalkapalloturnaukset. Pelaajarekrytointi on käynnissä. Myös katukoristurnaukset kuuluvat kevään ohjelmaan. Seuraava turnaus on Myyrmäessä.  

Loppukevään iloihin  kuuluu myös Stadionilla juostava kouluviestikarnevaali.  Ilmoittautuminen sinne on käynnissä. Power Mover -tanssikilpailussa osallistumme videolla alkukarsintaan.

Oppilaskunnan terveisiä

Vuoden 2023 luottamusoppilaat aloittivat kautensa tammikuussa, ja aloitusseminaarissa oppilaskunnan puheenjohtajaksi valittiin Maija Keskivinkka 8A ja varapuheenjohtajaksi Elmo Issakainen 8B. Seminaarissa lisäksi työstettiin Vaikuttajapäivän ennakkotehtävää.

Vantaan Vaikuttajapäivä 2023 -teemana on lasten ja nuorten omaan asuinympäristöön kohdistuva osallistuva budjetointi. Jokainen luokka ideoi, ja luottamusoppilaat vielä valitsivat ja viimeistelivät koko koulun ehdotuksen.

Kartanonkosken oppilaiden ehdotus liittyy liikuntapuiston ja sen ympäröivän alueen kehittämiseen. Liikuntapuiston ja Backaksen kartanon välissä sijaitsee mm. tyhjäkäytöllä oleva asfaltoitu pysäköintialue ja ympäristössä on myös lisäksi viheralueita ja peltoa, joita voisi muokata alueen asukkaiden virkistyskäyttöön.  Oppilaat ideoivat alueelle esim. isoa shakkilautaa/pelilautapöytiä, piknikpöytiä ja petanquekenttää. Myöhemmin alueelle voisi tulla myös minigolfrata, joka tarjoaisi alueen nuorille myös kesätyömahdollisuuden.

Huhtikuussa jokaisella oppilaalla on mahdollisuus antaa äänensä Aviapolis-Kivistö -alueen koulujen ehdotuksille. 

Vaikuttajapäivässä 26.4. selviää, mikä alueen ehdotuksista toteutetaan. 

7lk meemejä