Vehkalan työpaikka-alue laajenee aseman länsipuolella

Vehkalan länsipuoli 2 asemakaava mahdollistaa Kehäradan Vehkalan aseman läheisyyteen sijoittuvan uuden työpaikka-alueen ja siihen liittyvien katu- ja tiealueiden rakentamisen.

Kaavan nimi
251500 - Vehkalan länsipuoli 2
Käsittelyvaihe
Osallistu ja vaikuta
Hakija
Kaupunki

Sijainti

Asemakaava- ja asemakaavamuutosalue sijaitsee Myllymäen kaupunginosassa Vehkalassa Kehäradan länsipuolella. Alue rajautuu pohjoisessa rakentamattomaan sekametsään, idässä kehärataan, etelässä Vehkalantien katualueen eteläreunaan ja lännessä Vehkalanmäkeen ja rakentamattomaan sekametsään. Alueen pinta-ala on noin 41,4 ha.

Suunniteltavaan alueeseen kuuluu rakentamatonta lehtoa, kangasmetsää, sekametsää, puoliavointa peltoa ja katualuetta. Osalla aluetta on tehty hakkuita ja maanmuokkausta 2010-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. 

Mitä alueelle suunnittellaan?

Kaavatyöllä lisätään Vantaan kaupungin yritystonttitarjontaa Vehkalan juna-aseman läheisyydessä ja varmistetaan yleiskaavan mukaisen pohjois-eteläsuuntaisen liikenneyhteyden ja pyöräilyn baanan toteutusmahdollisuudet Kehäradan Vehkalan aseman läheisyydessä. Alueelle suunnitellaan Vantaan Yleiskaava 2020:n mukaisesti toimisto-, tuotanto- ja varastotiloja.

Tavoitteet

  • Lisätä yritystonttitarjontaa hyvien liikenneyhteyksien äärellä.
  • Järjestää sujuvat kävely- ja pyöräily-yhteydet Vehkalan juna-aseman, työpaikka-alueiden ja virkistysalueiden välille.
  • Varmistaa yleiskaavan mukaisen pohjois-eteläsuuntaisen liikenneyhteyden toteutusmahdollisuus.
  • Suunnitella sujuva ja turvallinen pyöräilyn baanayhteys alueen läpi.
  • Huomioida Vantaan resurssiviisauden tiekartassa (KV 28.2.2022) asetettuja tavoitteita mahdollisuuksien mukaan.
  • Yhteensovittaa alueen luontoarvot ja rakentamisen tarve kokonaisheikentymättömyyden periaatteita noudattaen.
  • Vihertehokkuuden tavoitetason saavuttaminen ja alueen hulevesien käsittely Vantaan kaupungin ohjeistuksen mukaisesti.

Osallistaminen

Hanketta esiteltiin yleisötilaisuudessa 11.11.2024 .

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitettiin suunnittelualueen rajauksen muutoksen takia. Aluerajausta on laajennettu länteen Vantaan yleiskaavan 2020 yhdyskuntateknisen huollon alueelle (ET) yhteensä noin 1,2 hehtaaria.

Liity asemakaavoituksen seurantapalveluun

Voit seurata kaavoituksen etenemistä sinua kiinnostavalta alueelta tilaamalla automaattiset sähköposti-ilmoitukset kaavanseurantapalvelusta. Siirry palveluun. 

Lisätietoja

Panu-Petteri Kujala

Asemakaava-arkkitehti
+358 50 312 4370 panu-petteri.kujala@vantaa.fi

Avainsanat

Kaavoittaminen Myllymäki