Kivistössä Linnankalliontielle pientaloja

Osoitteissa Riipiläntie 38 D ja Linnankalliontie 2 kaavoitetaan alue uudelle pientaloasumiselle sekä tarkistetaan katualueen ja tontin rajaa toteutuneen mukaiseksi.

Kaavan nimi
002303 - Linnankalliontie
Kaavoitushankkeen tyyppi
Asemakaava
Käsittelyvaihe
Päätöskäsittelyssä
Hakija
Yksityinen
Lisätietoja hakijasta
Hakijana on maanomistaja.

Sijainti

Kaavamuutosalue sijaitsee Kivistön kaupunginosassa, osoitteissa Riipiläntie 38 d ja Linnankalliontie 2. 

Suunnittelualue rajautuu pohjoisessa Linnankalliontiehen, idässä Riipiläntiehen, etelässä erillispientalojen korttelialueeseen ja lännessä Linnankallion puistoalueeseen. 

Alueen pinta-ala on noin 0,6 hehtaaria. Suunnittelualue sijaitsee noin 2,3 kilometrin etäisyydellä Kivistön juna-asemasta.

Asemakaavamuutos

Kaavamuutosalue sijaitsee Kivistön vanhan pientaloalueen koillisosassa Riipiläntien varrella. Alue on rakentunut 1940-luvulta lähtien. 2000-luvun alussa Riipiläntien ja Linnankalliontien risteykseen laadittiin pienimuotoisen yritystoiminnan mahdollistanut asemakaava, jossa alue osoitettiin puutarha- ja kasvihuonealueeksi (MP). Asemakaavan rakentaminen ei toteutunut. Eteläosa MP-alueesta muutettiin asemakaavalla pientaloasumiseen vuonna 2013. Nyt käsillä oleva asemakaavamuutos koskee puutarha- ja kasvihuonealueen jäljellä olevaa rakentamatonta pohjoisosaa.  

Kaavamuutoksen tarkoitus on muuttaa asemakaavaa siten, että voimassa olevassa asemakaavan puutarha- ja kasvihuonealueeksi (MP) osoitettu alue muutetaan asuinpientalojen alueeksi (AP).   

Samalla tarkistetaan viereisen tontin (Riipiläntie 38 D) Riipiläntien puoleinen raja vastaamaan toteutunutta nykytilannetta.  

Kaavasuunnittelun aikana tutkittiin erilaisia sijoittelu- ja tontinjakovaihtoehtoja pientaloasumisen mahdollistamiseksi tontilla, jossa rakentamista rajoittavat voimakkaat maastonmuodot. Rakentamisalat päädyttiin osoittamaan Linnankalliontien läheisyyteen puustoisen rinteen säilyttämiseksi. Asemakaava mahdollistaa kahden omakotitalon tai kahden paritalon rakentamisen.

Rakennusoikeus tonteilla noudattaa Kivistön pientaloalueella laajasti noudatettua 0.2 tehokkuutta. Rakennusoikeus on osoitettu tonteille kerrosneliömetreinä, sillä tonteista ei ole mielekästä muodostaa yhtä suuria rinteestä lohkotun osan vuoksi. Kummallekin tontille osoitettu rakennusoikeus on yhtä suuri, 230 k-m2 tonttia kohden, yhteensä 460 k-m2.  

Kaava-alueen eteläosassa, osoitteessa Riipiläntie 38 D tarkistetaan katualueen ja tontin rajaa toteutetun ajoyhteyden mukaiseksi. 

Vantaan strategisena tavoitteena on pientalojen määrän lisääminen Vantaalla, minkä kaava osaltaan mahdollistaa. Samalla huomioidaan strategian mukaisesti luonnonympäristön arvot ja huolehditaan ekologisten yhteyksien säilyttämisestä. Rakentamisen ilmastokestävyys ja vihertehokkuuden toteutuminen varmistetaan kaavamääräyksin. Alue sijaitsee valmiin yhdyskuntarakenteen lomassa, joten sen rakentaminen on niin ekologisesta kuin taloudellisestakin näkökulmasta perusteltua. 

Osallistaminen

Asukastilaisuus pidetiin 20.5. 2025.

Mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) sisällöstä pyydettiin 30.5.2025 

Päätöskäsittely

Kaupunkiympäristölautakunta 15.9.2026.

Liity asemakaavoituksen seurantapalveluun

Voit seurata kaavoituksen etenemistä sinua kiinnostavalta alueelta tilaamalla automaattiset sähköposti-ilmoitukset kaavanseurantapalvelusta. Siirry palveluun. 

Lisätietoja

Noora Laak

Asemakaava-arkkitehti
+358 50 302 9427 noora.laak@vantaa.fi

Avainsanat

Kaavoittaminen Kivistö