Aluevaltuustojen ja kunnanvaltuustojen (Vantaalla kaupunginvaltuusto) jäsenet valitaan vaaleissa neljäksi vuodeksi kerrallaan. Aluevaalit ja kuntavaalit järjestetään samaan aikaan.
Alue- ja kuntavaaleissa äänestetään oman kunnan ja oman hyvinvointialueen ehdokkaita.
Seuraavat alue- ja kuntavaalit järjestetään sunnuntaina 15.4.2029.
Valtuustot ja niiden tehtävät
Aluevaaleissa valitaan aluevaltuuston jäsenet eli aluevaltuutetut. Hyvinvointialueen valtuusto on nimeltään aluevaltuusto.
Aluevaltuutetut tekevät päätökset hyvinvointialueella. Hyvinvointialueet vastaavat sosiaali- ja terveyspalvelujen ja pelastustoimen järjestämisestä omalla alueellaan.
Vantaa kuuluu Keravan kanssa samaan hyvinvointialueeseen, ja sen nimi on Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VAKE).
Sen aluevaltuustoon valitaan vaaleilla 69 aluevaltuutettua.
Kuntavaaleissa valitaan kaupunginvaltuuston jäsenet eli kaupunginvaltuutetut. Kaupunginvaltuutetut päättävät kaupungin toiminnasta ja taloudesta. Kunnat ja kaupungit vastaavat esimerkiksi kouluista, liikuntapalveluista, kaavoituksesta, ympäristöpalveluista ja vesihuollosta.
Vantaalla valitaan kuntavaaleissa 67 kaupunginvaltuutettua.
Kuka voi äänestää?
Sinä voit äänestää alue- ja kuntavaaleissa,
- jos olet yli 18-vuotias tai
- täytät 18 vuotta viimeistään vaalipäivänä.
Lisäksi vaaditaan, että yksi seuraavista ehdoista täyttyy:
- olet Suomen kansalainen ja sinulla on kotikunta Suomessa
- olet EU-maan, Islannin tai Norjan kansalainen ja sinulla on kotikunta Suomessa
- tai olet jonkun muun maan kansalainen, ja sinulla on ollut kotikunta Suomessa yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta.
Helsinkiläiset eivät äänestä aluevaaleissa.
Ketä voin äänestää?
Aluevaaleissa voit äänestää hyvinvointialueesi ehdokasta. Hyvinvointialueesi on se alue, johon kotikuntasi kuuluu.
Kuntavaaleissa voit äänestää kotikuntasi ehdokasta.
Jokaisella ehdokkaalla on oma äänestysnumero.
Aluevaalien ehdokkaiden numerot alkavat numerosta 2002 ja kuntavaalien ehdokkaiden numerot alkavat numerosta 2.